Illuusion keskellä.

"Se huutaa ja karjuu, tilaisuuden tullen rinnukseen tarttuu, 

seinään paiskaa ja sylkee naamaan ... "

"Vaikka olet siinä, niin lähellä,

ainoa toiveeni on nähdä sinut sylissäni.

Haluan hukuttaa meidät lainehtivaan mereen,

kuullaksemme tuulen ulvovan korvissamme.

Ja vielä, kun omistamme ikuisuuden aikaa,

näen käsiesi koskettavan ihosi haurasta pintaa.

Illuusion rikkoutuessa tiedän sen olevan hetki,

jolle on olemassa vain yksi ainoa renki.

Renki, joka nitoo kauneutemme yhteen,

varastaa sydämemme tehden niistä pellollensa lyhteen.

Lähtee hän sitten teilleen,

sisimmässään toivoen isäntänsä olevan tänään suopea.

Mutta totuus toisenlaisena myöhemmin paljastuu,
ja korea ilme kasvoillaan leveässä tuolissaan,

istuu vangitsija ja tuomari.

Yksinään valo heidän kasvoilleen kajastuu.

Sen vihdoin nähdessään,

peläten ja miettien onko liian myöhäistä,

kädet käyvät taistoon, suut kiihkeisiin sanoihin.

Kaksi vastapuolta eivät vain tiedä minne mennä,

ymmärtämisen käydessä päivä päivältä vaikeammaksi.

Sitten tuomarin kellon kilahtaessa, nousee meri uomistaan,

ottavat he hukkumaisillaan kaksin käsin tukea vanhoista kuomistaan.

Tovereista niistä, vierellä pysyneistä mielistä,

niin äkkipikaisista sekä satuttavista kielistä,

voimaa hakien, kannustusta tarviten, rakkauttaan ainoastaan soimaten."

© Shato