Tyttö sieluttomuudessa

Kirjoitin tämän odottaessani kyytiä kotiin. Oli syksyinen päivä, mutta lämmin aurinko poltti silti selkääni. Ei juurikaan tuullut. Otin vihkoni esille, asetuin kyykkyyn asfaltille ja tutkin mitä ympärilläni näin.

Tälläistä on inspiraatiossa eläminen.

Se vain tulee, ja se vain menee. 
Ja täysin merkityksettömänä sekin, 

loppujenlopuksi.

---------------

Kesältä se vielä näyttää, 
mutta syksy on jo osansa ottanut.
Tyttö sieluttomuudessa. 

Kasvosi ovat häipyneet

syksyn lahoavan heinän sekaan.

Yksinäinen leppäkerttu, 

se vaeltaa asfaltilla. 

En osaa erottaa tuulen suuntaa, 

vaan se vie minua sylissään, 

keinuttaa uneen suloiseen, 

maasta juureni repäisee.

Herkän taiteilijan sieluni 

on lopulta aika kohdata totuus.

Viimeinen rukoukseni 

on sinun suudelmasi;

huuliesi hipaisu lantiollani, 

ja tuoksusi hiuksissani, aavan sinisissä. 

Olen jakanut sieluni osasia ympäri maailman, 

kadottanut itseni. 

Uudelleen kuoriudun löytäen tulen, 

lämpöisen sylin, inspiraationi.

Oman itseni, 

varjossa loppuun palaneen kynttiläni. 

Sytytän kynttilän ja kävelen pois. 

Elän uuden elämän, sieluni osasia 

palaan keräämään itselleni takaisin. 

Ja täällä huudan ja yksin istun,

huulet punattuina ja hiukset kiharrettuina, 

odottaen kaatavani maljaa pelastajalle.

Olen elämäni velkaa tälle maailmalle.

En sen enempää.

c Shato