sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Tässä ja nyt


Jopa tänään mun todella piti kirjoittaa isompi merkintä Sugar Laviin, mutta sille ei jäänyt väsymykseltäni aikaa. Suunnittelen tyyliklikkaustani jatkuvasti talveksi, mutta ideani tuntuvat köyhiltä siihen nähden, mitä kaapistani löytyy.

Siinä suhteessa mitä olisi pitänyt saada aikaiseksi oikeasti, olen vain luukuttanut Gazetten uutta levyä. Pitäisi laittaa Toxic kyllä tilaukseen heti, uusi musiikki kuulostaa varsin jännältä. : D Kuinka moni teistäkin jo on sen tilannut, huhhuijaa .. Kärsin sisäisesti sitä ajatellessani. Pidän kyllä kovasti ainakin itse näistä Suicide Circuksesta, entä te ?

Ei kai tästä lähdekään sitten sen enempää mielenkiintoista kerrottavaa, kuin sain vihdoinkin kirjoitettua JrockSuomelle olevinaan pienen sähköpostin. Ei se kyllä oikeasti kovin pieni ollut. Odotan aika jännityksellä nyt heidän vastaustaan.

Itseä vain todella paljon huolettaa jrockin asioiden laita, joten näen, että jotain pitäisi itsenkin tehdä ja meidän kaikkien fanien, jotta saisimme nähdä parhaimmat esiintyjät juuri Suomessa sekä nauttia muustakin tarjonnasta sen ohessa. Itse ainakin olisin valmis tekemään aika paljon sen eteen, en vain tiedä vielä tarkalleen mitä. Toivottavasti sekin tässä selviää pian ! Ei kai se ihan hullulta kuulostane ?

Good night ~ ! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti