Eikö pää jo hajoa tästä kaikesta? Ei ainakaan vielä.
Yllätyn kyllä siitä seikasta, että loman alkuun jäljellä on enää viikko, vaikka toisilla se onkin jo jopa alkanut. Tämä tyttö taitaa lähteä siis kohti Kokkolaa ja Tamperetta ajan koittaessa, yay ! See ya ! 8D Pitäisi vaan selvitä lopuistakin kokeista parhaansa mukaan.
Järkytyin kyllä eilen koulussa, kun katsottiin terveystiedon tunnilla elokuvaa nimeltä Super Size me.
Oikeastaan todella .. Kuvottavaa. Me hoettiin samalla kavereiden kanssa, että kunpa pääsisi nyt Hesburgeriin. Mutta totuus on aina toisenlainen. Tästä lähtien varmasti ainakin itse vältän McDonaldseja (ei sillä, etten olisi pyrkinyt välttämään niitä jo aikaisemminkin aina kun mahdollista), mutta itselle se elokuva jossain määrin toi ainakin traumoja rakkaasta pikaruokalastamme.
Super Size me on siis dokumentti ja se kertoo Morgan Spurlockista, joka aikoo elää 30 päivää vain McDonaldsin ruuilla. Super Size me koossa Amerikassa on esimerkiksi jo kahden litran juoma aterian mukana (vrt. Suomessa myytävät isoimmat virvoitusjuomapullot ovat puolitoistalitraa), joten voitte vain päätellä loppuaterian koon. Suosittelen katsomaan elokuvan, jos haluat tietää lisää lopputuloksesta. :'D
Tällaisiä viehättävyyksiä sitä siis on tullut mietittyä ja katsottua. Sen jälkeen palaamme jälleen musiikkimaailmaan; Jälleen löytöjä, joista on pakko hehkuttaa ja kertoa omatkin tuntemukset ~
Fanservice videon Alice Ninestä lähetti myös Hipsu, joten päätin pistää tännekin vähän silmäniloa siitä koukuttuvuudesta. ;)
Toisin Breakerzia, eli ylimmässä videossa, olen alkanut kuuntelemaan aivan vähät aikaa sitten. Last Pray on jotakin kaunista, sen tunnelma ja Daigo on aivan syötävä. Kannattaa lukea sanat kuunnellessaan, musta ne antavat paljon irti videon lisäksi sen sanomasta !
Jos haluat katsoa sitten heti videota sekä sanoja, löydät molemmat samaan aikaan myös Jpopasiasta, klikkailepa tästä. Olkaa hyvät, tarjottimellani tarjoillaan tällä kertaa tämä !
Next topic: Chisu's Sabotage. Kuulin kappaleen vähän aikaa sitten radiosta, vaikka Chisun levyä minua on ennenkin patistettu kuuntelemaan jopa pariin otteeseen. :'D Chisu on kuitenkin jälleen onnistunut tekemään loistavan kappaleen, joka ei ole vain ainoastaan sanoja vaan paljon muutakin, jota ei voi käsittää. Kannattaa tykätä, jos tämä laulu sai sinut edes kerran sulkemaan todella silmäsi ajatuksien virrasta.
Tähän sanat löydät Lyricstystä.
'Kun mikään ei tunnu miltään,
kipu korvaa ystävää,
joka ei jätä milloinkaan.
Nöyränä vartoo vuoroaan.'
kipu korvaa ystävää,
joka ei jätä milloinkaan.
Nöyränä vartoo vuoroaan.'
Ja tässä se puhuttu silmänilonne, hehe. Vähän pilkettä silmäkulmaan ja menoksi !
♥:lla, Shàtonne. Anteeksi postauksen sekalaisuudesta, se on .. Kaikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti