sunnuntai 27. marraskuuta 2011

"Minä en unohda." Elämäni lyriikat.

Finaali on päättynyt, wait what .. !

Näin on päässyt käymään. Kiitoksia paljon äänestäjille, autoitte erittäin paljo aihealueiden valinnassa ja seuraavien postauksien ideoimisessa ! Voittajaksi päätyi aihe oman tyylin luominen, joten katsotaan mitä saan aikaan auttamiseksenne. (; Kirjoittelen tästä aiheesta siis mahdollisimman pian tulevissa postauksissa. Toivottavasti saatte siitä toivomanne irti, lupaan yrittää parhaani !

"Korkeammalle kuin kukaan muu, näiden sanojen kanssa .."

Tänään päädyin keräämään ylös monia pätkiä sanotuksista lempiartisteiltani/-bändeiltäni. Syystä, että en ole koskaan tavannut yhtä kauniita ja samanlaisella tavalla asioista kertovia sanoituksia, jotka eivät toista samaa kertosäettä koskaan moneen kertaan, vaan kertovat todella kokonaisuudessaan tarinan. Ja mikä parasta, ne voivat kertoa sen mistä tahansa aiheesta.

Pyrin listaamaan pätkät suomeksi, jotta niiden sanoma olisi helpompi tavoittaa. Jos haluat kyseisistä kohdista englanninkielisen vastineen, voit pyytää sitä erikseen kommenttia heittämällä. : D 
 
 
"Emme tahtoa, emmekä voimaa, vaan NEO Bushidoa, sitä yritämme ajaa läpi.
Kyllä, olen nuori, mutta älä aliarvioi minua.

Älä unohda isänmaallisuuttasi, älä anna isojen valtioiden huuhtoa sitä pois.
Lama tai deflaatio, mitä väliä, et toivo sitä ollessasi voitolla.
Valpastuta itsesi-saarivaltion tahdonvoima.

Alppikukan nimi, joka sanotaan ylpeydellä, laitan sen kukkimaan koko rinnassani.
Samanlainen kuin kauniisti kukkivien ja tanssivien kukkien,
on putoaminen, Japanin auringonnousu."

"Season greeting amigo, älä ole niin kireä, otetaan rennosti.
Do not worry, rentouta hartiasikin.

Peili, peili seinällä, kerro minulle mitä minun pitäisi tehdä,
että en olisi niin itsenilainen? (Se on yksinkertaista.)
Pyyhi tuo hapan ilme kasvoiltasi, se on epäterveellinen sinulle.

Sinähän kärsit, etkös?
Mikset mutisemisen sijaan sanoisi sitä vain selkeästi ääneen?"

(Miyavi - Jibun Kakumei)

"Hei arvosta sitä, että pidän sinut ylipäätään mukana.
Maailmassa, jota kukaan ei ole nähnyt ennen. 

Miten vaan, tämä on minun tapani rakastaa. 
Vain tälle egoistiselle yölle, kippis !"

(Miyavi - Selfish love)

"Rakastettuni, älä itke, näytä minulle hymysi.
En sanonut pitäväni kyyneleiden näkemisestä.
Kun olet yksinäinen, minäkin olen.
Älä avaa vielä suljettuja silmiäsi, mutta älä käy vielä nukkumaan.

Rakastettuni, ei se ole niin, että "voisin kuolla puolestasi."
Vaan mieluummin päättäisin "elän vuoksesi."
Tietysti olisimme yhdessä, ennen tätä, ennen sitä.

Älä rakasta itseäsi enempää, sillä minulle jää se mikä jää yli.
Vaikka syntyisimme uudelleen, minä olisin tämä minä ja sinä olisit tuo sinä.
Ja tulen sanomaan tätä aina."
 
 (Miyavi - Itoshii Hito)

"Miksi elämme, miksi tulemme kuolemaan?
Niinkuin ruoho, kukat ja eläimet, kaikki, en vieläkään ymmärrä.
Ja silti elämme vain epätoivoisesti täydellä teholla.
Emme elä vain kuollaksemme, silti kuolemme elääksemme.
Kaikki luulivat minun etsivän järkeä siitä.

Vaikka elämä ei olekaan vain tuskaa, se ei ole myöskään pelkkää nautintoa.
Vaikka luulenkin, että on vain öitä, joina haluan paeta, ei ole öitä ilman aamun sarastusta.
Siksi .. Me unelmoimme huomisesta.

Myös tuon kesän muistot painuvat unholaan maisemien mukana, 
Älä katoa, älä katoa, yritän jopa rukoilla. Kuin kuplat muistot hajoavat.

Jatkan laulamista tässä ikuisesti siksi, että unelmoimme.
Kun tämä laulu on tavoittanut sinut, katson, voimmeko vielä nauraa yhdessä.
Ehkä voit kertoa minulle typerän vitsin?

(Miyavi -
Tsurezure naru hibi naredo)



"Emme enää koskaan kulje tätä niin monta kertaa kulkemaamme polkua.
Laskimme leikkiä pienimmistä asioista. Tappelimme omapäisyytemme takia.

Luokkahuoneen ovi tuntuu painavammalta kuin yleensä.
Pelotti nähdä, mitä huominen tuo tullessaan.
Viipymättä loikkasin tekemään totta unelmista, joista puhuimme niin usein.

Päättäjäiskuvastamme tulvivat yli muistot. Suru käy läpi luokkahuoneen.
Mutta meillä on tulevaisuus, pyyhitään kyyneleemme nyt.
Ja hymyillään, sillä viimeistä kertaa kaikki kukoistaa lailla kirsikankukkien.

Taakse katsominen ei tuo huomista, mutta minä en unohda."

(An Cafe - Cherry Saku Yuuki)

"Talvi on tuloillaan taas tänä vuonna. Eikä sinua, joka olit vierelläni, ole enää.
Mitä ajatellen mahdan viettää päiväni? Olisiko, 'haluan tavata sinut?'

Tiesin, ettei kliseet, kuin 'olemme aina yhdessä', voisi kestää.
Ajatus siitä, että olen ainoa, jonka tunteet ovat ikuiset, täyttää minut riipivällä surulla.

Nyt kun tahdon palata aikaan, jona nauroimme niin viattomasti yhdessä, luon silmäyksen ikkunaan.
Virtaavat kyyneleet sulattavat kanssasi näkemäni lumisen maiseman."

(An Cafe - Snow Scene)



"Yksinäisyys, josta olin ylpeä, oli siipipari, jolla paeta arvottomia unelmiani.
Itsekorostus, josta olin ylpeä, oli nimeltään 'mellakka'.
Ei ollut vapautta, ei mitään tämän valon tuolla puolen.

Teini-iän alakuloiset päivät, hukuin jokaisena uutena rankkana päivänä.
Ennen kuin tiesinkään, kannoin sellaista yksinäisyyttä ..
Se oli vaikeaa. Ollakseni rehellinen, en oikeasti halunnut olla omillani. 

Koska kun aina teeskentelee olevansa vahva, sitä unohtaa omat oikeat kasvonsa.
On tärkeää joskus rentoutua ja luottaa toisiin.
Kipu. Sitten haluat itkeä, kohdata suuren sinisen taivaan.
Ja huutaa kovaan ääneen, että haluat unohtaa itsesi, jotta voit yhä olla se kuka olet."

(the GazettE - Miseinen)

Terveisin Ane ~ ♥

4 kommenttia:

  1. Nyaaa ♥ Rakastan vaa niin paljon tota miyavin Tsurezure naru hibi naredo 'n sanoituksia, ettei mitää rajaa ; __ ;. Ja jotenkin höpsöö, kun kaikki sillätavalla 'nauravat' an cafelle, ehkei ne ookkaa kertaakaa kuunnellut/lukenut sanoituksia : c Ja aaah ~gazegazee ♥

    VastaaPoista
  2. Niinpä. ;--; Tosi loistavasti se on kyllä tehnyt ton sanotuksen. Ja sitä samaa. :3 Onhan An Cafe ehkä ulkoisesti vähän hassu bändi, mutta aina sanotukset voittaa. ♥ Btw, kiitokset kommentista. ,)

    VastaaPoista
  3. miseinenin sanoissa on itse asiassa virhe, koska niissä lauletaan
    "I don't want to forget to myself
    I want to be as I am."
    ainakin JpopAsian mukaan, mut joo tykkään blogista, ajattelin vaa huomauttaa, koska perfektionisti.. ;_;

    VastaaPoista
  4. o_o Oho, hyvä että huomautit ! Itse en olisi huomannut kyllä. :'D

    Mutta hei, kiitos sullekin kovasti palautteesta. ;---; awws. oon ihan liikuttunut oikeasti, kun näitä kommentteja alkaa tulla. : 3

    VastaaPoista