Eliminaatio

Viimeinen ja kolmas teksti. Ja tätä pidän skaban voittajana!

En omista muuta sanottavaa kuin tiesin saaneeni käsiini jotakin täydellistä tämän ensimmäistä kertaa luettuani. Se pisti todella miettimään - kylmäämään kuin miltei itkemäänkin.

Kiitän kaikkia mukana olijoita vielä kerran, koska voin sanoa omaan makuuni tason olleen erittäin kova ja tekstien poikenneen toisistaan hyvin rajusti, joten valinta oli oikeasti vaikea tehdä. Mietin koko viikon mihin järjestykseen tekstit laitan, muttan lopulta päädyin tähän - nyt toivotan kaikille onnea ja voin suositella kaikille todella lämpimästi kirjoittamisen jatkamista sekä siinä itseään kehittämistä, koska teillä on todella taito hyppysissänne!

Nyt toivotan vain hyvää lukukokemusta sen enempiä höpisemättä.

3. Eliminaatio

Kappaleena the GazettE - 余韻 (Yoin)
Kirjoittajalta Mila.

Tapasin aina rakastaa sadetta. Jokaista valon kadottamaa pisaraa ja niiden tuhannesosia. Rakastaa ja vihata samaan aikaan, tilanteesta riippuen. Ainahan kaikki riippui jostain, roikkuen toisaalla. Seisoin selkä myrskyyn päin, kasvojen hukkuessa viileän veden alle. Surrealistisesti ajatellen, en suunnitellut hukuttautumista todellisuudessa. Realiteettini vain tahtoi poiketa muiden näkemyksistä joka asiassa.

Rakastin sadetta ja sateen ruumiillistumia.

Tänä päivänä en kumpiakaan.

Veden valuessa mustista hiuksista kaulalle, en tunne kylmää, en vapise. Pisaroiden tippuessa asteittain alemmas, en tunne kosketusta. Tiedostamattani ja tiedostaessani, olen saanut kuolion. Raajojani ei amputoida, en koe itseäni sotilaaksi ja jalkani ovat kunnossa, kuten myöskin kädet. Ainakin viimeksi tarkistaessani.

Jos saisin, poistaisin rintakehästäni rintalastan ja ylimmät kylkiluut. Taivuttaisin ne sivuille vetäen lihaksen ja pintakerrokset ihoa myöten pois edestä. Rikkoisin pullon iskemällä sen kaulan asfalttiin, sillä pullonkaulat ovat liian ahtaita kulkemiseen. Pullon upottaisin kehooni pohja edellä antaen sen kolahtaa selkärankaan.

Silloin seisoisin sateessa viimeisen kerran ja leikkisin perhosten sateensuojaa. Sade piiskaisi selkääni kasvojen sijaan ja valuisi hitaasti maahan.

Vaikkei yksikään perhonen tekisi pesäänsä tarjoamaani asuntoon, olisin kuitenkin antanut mahdollisuuden.

Niin itselleni kuin turvaa hakeville. Ovethan olisivat avoinna muillekin, kaikille oikeastaan. Jotkut nauttisivat ruumiistani omanaan ja valtaisivat kauttaaltaan. Mikään ei ole riittävää, ei niille kärpäsille, jotka syövät ja kylvävät ruumiini täyteen itseään.

Kuten sateen ruumiillistumat, jotka veivät mukanaan sateeni ja korvasivat kuoliolla.

Sillä minä en tunne sadetta, enkä omaa eksistenssiäni.

He katsovat ja vastaan katseeseen ilmeettömänä.

------

Voit tulla lunastamaan pullosi seuraavalla tapaamiskerralla. ♥:lla, Shato.