Oletko todella oma itsesi?

"Onko tärkeetä se, että olen niinkuin toiset, jotka osaavat käyttäytyä, itsetietoiset?
Näyttävät hyvältä, sanovat oikeat sanat, pitääkö mun toistaa perässä ne jutut samat?

Nauravatko mulle, jos mä näytän kuka olen, mitä sisältäni löytyy, kuinka ajattelen?
Mikä ratkaisee? Mikä merkitsee? Kuka siitä päättää, nuo toiset vai mä itse?"

Jokainen on kuullut varmasti jossain vaiheessa elämäänsä tunnetut lausahdukset "ole oma itsesi" ja "tunne itsesi." Niiden merkitystä on mietitty jo kautta vuosisatojen, mutta oletteko koskaan miettineet itse sitä, kuinka monet ihmiset oikeasti sisäistävät näiden sanojen varsinaisen merkityksen?

Oletko koskaan itse pysähtynyt miettimään, mikä kuulemasi lausahdus elämässä saattaisi olla juuri se oma ohjenuorasi, jota vaalia ja toteuttaa aina, kun siihen saat pienimmänkin mahdollisuuden?

Itse voin myöntää alkaneeni miettimään näitä kahta lausahdusta todella vasta joitakin vuosia sitten. Jokainen ihminen elämässään haluaa kokeilla uusia asioita, joiden kautta etsiä itseään, jotta voisi aikuisuutta varten miettiä, mihin suuntaan on oikeasti menossa esimerkiksi ulkonäkönsä kanssa, koska senhän perusteella (valitettavasti) muut ihmiset meitä eniten arvioivat. Sitä ei todeta usein ääneen, mutta niin asia vain on. Vasta ulkonäön jälkeen tulevat muut asiat kuten paljon hoettu "sisäinen kauneus." Suurinosa ihmisistä kiertää sinutkin sen takia, miltä heidän silmissään satut näyttämään ja millaisia johtopäätöksiä he ulkonäöstäsi vetävät. Tämän takia jo moni yksinkertainen "hei", joka voisi jossain vaiheessa päättyä sanoihin "olet parasta, mitä minulle koko elämäni aikana on tapahtunut", jää sanomatta. Ulkonäkösi ja kehonkielesi on siksi pysyvä kansikuvasi, ja se näkyy sekä kuuluu hyvin kauas.

Siksi väittäisin olevan erityisen tärkeää olla oma itsensä. Kaikkihan meistä tietävät väitteen, jossa kerrotaan, että tietyn roolin vetäminen ei onnistu meiltä keneltäkään, jos rooli on täysin erilainen kuin mitä todellinen henkilö sen takana on. Väkinäinen yrittäminen näkyy yhtä kauas, kuin se, että yrittämisen sijaan olisit oma itsesi. Tämä on asia, jota muut ihmiset eivät tavallisesti sano sinulle ääneen, vaan sinun pitää itse tajuta, missä he seisovat sinuun nähden. Jos et ole oma itsesi, hekään eivät uskalla olla sitä. Uskoisin, että jokaisella ihmisellä on jopa luontainen tapa aistia, jos jokin heidän silmissään toisessa ihmisessä ei ole täysin kohdillaan.

Omaa itsenään olemista pitää tietenkin jossain määrin harjoittaa. Se vaatii hyvin paljon rohkeutta, jotta pystyy sanomaan mielipiteensä muiden edessä ääneen, toisten mielipiteistä lainkaan välittämättä. Siksi oma itsensä pitää ensin opetella tuntemaan, jotta jonkun vahvemman hyökätessä niskaan voisit puolustautua omana itsenäsi. Tästä huolimatta pitää kuitenkin tuntea omat rajansa: Jos kerta toisensa jälkeen satuttaa itsensä tietoisesti, on opeteltava myös suojautumaan oikealla tavalla.

Pitäisikö itsensä satuttamista sitten pelätä? Oma vastaukseni on, että ei. Jos pelkäät satutetuksi tulemista, et tunne itseäsi vielä tarpeeksi hyvin, jotta tietäisit myös miten suojautua ylimääräisiltä hyökkäyksiltä itseäsi kohtaan. Tosiasiassa, kun sinuun sattuu, kukaan muu ei pysty satuttamaan sinua pahemmin kuin sinä itse. Sinä itse olet itsesi pahin vihollinen. Kukaan muu ei voi koskaan päästä yhtä lähelle sinua, eikä kukaan muu voi sekoittaa yhtä täydellisesti omaa tasapainoasi. Jos syytät muita omista ongelmistasi, on tässä vaiheessa syytä katsoa peiliin. Itsensä kohtaaminen on raskasta, siksi emme yleensä tee niin. Me pyrimme löytämään syyn jostakin muualta, koska meitä vaaditaan samaan aikaan rakastamaan itse itseämme. Jos kuitenkin rakkaus itseä kohtaan kääntyy jokaisen sisällä asuvaa ihmistä vastaan, pakokeinoa ei tule olemaan niin kauan, kuin opettelet näkemään totuuden itsestäsi ja omasta ihmisyydestäsi.

Vasta totuuden nähtyäsi voit opetella olemaan oma itsesi. Itse voisin sanoa, että etsimme näitä totuuksia koko elämämme ajan, koska elämässämme opimme jatkuvasti uutta. Oppiminen ei pääty koskaan tiettyyn pisteeseen vaan se jatkuu, kunnes kuolemme.

Nämä ovat syitä, miksi sanoisin myös, että kukaan muu ei voi pakottaa sinua olemaan joku muu kuin itse olet. Kenenkään ei tarvitse muuttua muiden mielipiteiden takia, eikä kukaan muu voi todella kertoa sinulle, mitä sinun pitäisi tuntea tai tehdä itsesi kanssa, koska vain sinä itse olet se, joka loppupeleissä päättää. Jos esität olevasi jotakin, mitä et todellisuudessa ole, voit olla varma, että menet jossakin vaiheessa ojasta allikkoon. Jonkun muun esittäminen elämässäsi voi onnistua hetken, mutta ei pidemmän päälle, koska rooliasi suorittaessasi näet ihmisten hiipuvan viereltäsi pikkuhiljaa, vaikka hetken olisit roolisi aisoissa saanut valtavasti ihailijoita ympärillesi. He eivät kuitenkaan tunne sinua, etkä sinä heitä, joka on varmasti haavoittavampaa kuin ihailijoidensa menettäminen.

On kuitenkin totta, että jos roolia lähtee esittämään, jossakin vaiheessa ihmismieli sopeutuu siihen tavalla, jossa itsekin ihminen alkaa uskoa olevansa juuri tälläinen kuin mitä esittää olevansa. On silti fakta, että vaikka kuinka yrittäisit, et voi muuttua keneksikään muuksi tai viimeisiin päiviisi asti toimia tavalla, jota et tunne täysin omaksesi. Kun kyllästyt roolileikkeihisi, huomaat, että ihmiset, jotka sinusta aiemmin pitivät, eivät jää enää vierellesi ja kyllästyvät sinuun samalla tavalla kuin sinä itse kyllästyt esittämääsi rooliin. Voin luvata, että he huomaavat sen kyllä, ennemmin tai myöhemmin. Ja niin sinäkin tulet huomaamaan, mutta usein aivan liian myöhään.

Voimme silti esittää kysymyksen, että miksi nähdä tämä kaikki vaiva? Minä vastaisin, että elämässä on usein paljon tärkeämpää todellinen, ystäviltä ja rakastajilta saatu arvostus, joka kohdistuu todelliseen minääsi, kuin se, mitä saat tuhansilta muilta. Yleensä massojen arvostus sinua kohtaan on katoavaista ja vaikka ne, joiden uskot jäävän lopulta vierellesi, olisivat hyvin harvassa, luota heihin ja luota ennen kaikkea itseesi.

Enempää elämässäsi et voi saada - etkä myöskään sen parempaa.