Valokuva hymyilee, minä en osaa enää
Korusi käsissäni kiiltää
Ja tuska sekä ikävä riipivät sydäntäni
Vaikeaa on kesyttää villiä mieltä
Se on monimutkainen ja hämmentävä
Joskus jopa sietämättömän ärsyttävä
Peilikuvastanikin kasvosi minulle heijastuvat
Niin minä tiedän, en voisi sinua jättääkään
On omat vaikeutemme meillä
Kuin jokaisella tässä vaarallisessa elämässä
Sinun kanssasi nautinnollisessa
Unessa hiljaisessa ja lohduttavassa
Näissä kirotuissa vuosissa
Aika kuluu liian hitaasti, ja silti liian nopeasti
Muistan yhä kosketuksen ihosi
Pihamaaltamme lähtiessäsi
Kuljemme polkua pientä eteenpäin
Surren ja hymyillen, mutkitellen sekä kääntyillen
Sivuteille huonoille välillä poiketen
Lopulta silti aina takaisin palaten
Aina ei arvostuksesta ja huolesta kiitä
Eikä hyvätkään hetket meille riitä
Silti kiitokset suurimmat siitä,
ettei se sinua ole luotani pelottanut pois.
c Shato
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti