Yötamma

Silmissäs' kasvaa kuunsirppi, 

hopeaa loistettaan suuremmaksi. 

Yön kastanjaisella turkilla, 

kyyneliä täytettyinä jäänsirpaleilla, 

kristallisen kirkkailla. 

Sinisen meren kuohut kutsuvat mukaansa, 

täysikuu ohjastaa luoksensa, 

koskettamaan miljoonia tähtiä taivaankannella.

Niitylle jäät unelmoimaan,

vapaana jukuripäänä juoksemaan,

aamunkasteen peittelemänä, 

et muiden anna sisintäsi ohjastaa.

Olet yötamma,

et sinun ja sielusi väliin muiden anna tulla.

Olet ystäväni, 

seisot rinnallani, 

aina tähdenlennon loppuun asti. 

Niin sinä luot katseesi minuun, 

vielä viimeisen kerran, 

kuunheijasteisilla silmilläsi.

Olet kaukana todellisuudesta, 

jossakin siellä, 

missä muut eivät vaivaa meitä, 

kaipauksen ja hauraan utopian maassa.

- Shato

----------

Sain innostuksen Tuikulta, kun tämä ihastuttava nainen twiittasi kappaleiden nimiä "suomalaisittain käännettyinä." Siksi runo sai nimekseen Yötamma. En tiedä, onko sen nimisiä kirjoja jo olemassa, mutta voisin rakastua nimeen myös myöhemmin, jos jaksaisin kirjoittaa kokopitkiä tarinoita aiheesta.

Tiedättekö hauskan faktan? Olin vasta ala-asteella, kun johdin yhden nettisivuston suosituimpaa hevosroolipeliä. Hevoslaumoja oli kaksi, toinen niistä hallitsi tulta ja toinen tuulta. Siksi roolipeli sai nimekseen niinä aikoina "Welbem." Oma hahmoni Qera Zeer toimi lauman johtajana - tietenkin. Hänen puolisonsa oli nimeltään Midnight Blue. Luomieni hahmojen sielut siirtyivät tuonpuoleiseen muuttumalla lumihevosiksi, jotka asuivat korkeimmilla jäävuorilla hevosten maailmassa. Lumihevoset itkivät jäisiä kyyneliä ja joskus onnettomat, läheisensä menettäneet sekä elävien lauman jäsenet, saattoivat eksyä vuorille lähdettyään, palaamatta koskaan takaisin ristiretkiltään.