Emme tiedä maailmasta mitään

"Ja kun Aurinko korkeelta alemmas valuu,
muistan, et' nälkä on tunteista vanhin,
ja kun Aurinko kuulaana iltaansa sammuu,
muistan sen, kuinka vähän voi vieläkin tietää."

Sitähän olen aina hokenut. Me emme voi vähäisillä aisteillamme tietää maailmasta mitään, vaikka omistamme mielipiteitä, tutkijoita, uskomuksia ja lukuisia käsityksiä. Pidämme asioita pahana ja hyvänä, mutta emme voi väittää kenenkään olevan uskomuksineen väärässä tai oikeassa, koska emme voi todistaa sitä mitenkään. Kaikki riippuu siitä kuka ja minkä pohjalta asioita määritellään. Olemme puhuneet samoista asioista uskonnontunnilla nyt viimeisen viikon, mutta itse olen sisäistänyt nämä ajatukset jo vuosia sitten eivätkä tunneilla käydyt keskustelut ole tulleet yllätyksinä, joten pistän teidänkin päissänne ajatukset jälleen liikkumaan.

Voin käyttää oman mielipiteeni perusteluna tietämättömyydestä vanhaa vertauskuvaa tulesta ja luolasta. Vertaus kuuluu siis seuraavasti; "Kun luolan suulle sytytetään nuotio, näemme maailmasta todellisuudessa vain sen, mitä tulen luomat varjot muodostavat luolan perimmäiselle seinälle."

Tarvitsemme ihmisinä siis lukemattomia vertauskuvia asiasta, jos toisestakin, että ymmärtäisimme. Muuten emme pysty perustamaan mitään järkeen, johon useimpien mielestä kaiken pitäisi nojautua. Oletteko koskaan edes ajatelleetkaan, että kaikki ei vain ole kuuluisalla järjellä selitettävissä, vaikka mitä tehtäisiin? Moni saattaisi tähän sanoa, että tottakai on, kaikkeen pitää olla perustelu, mutta maailma ei ole niin mustavalkoinen miltä se joskus näyttää.

"Uskon vain sen, mitä näen." Uskot siis, ettei esimerkiksi ilmaa ole olemassa, vaikka ilman sitä ihminen ei todistetusti eläisi. Mitä sitten on olemassa ja mitä ei? Sen mukaan et usko siis edes omia ajatuksiasi, koska ethän voi nähdä niitäkään. Miksi sitten sanoit niin?

Yksi asia minkä siis olen aina liittänyt myös aisteihin on esimerkiksi uskonnollinen ja tieteellinen katselma maailmansynnystä. Eihän kukaan meistä voi tietää ja tutkijoiden sanomat asiat ovat vain arveluita asian todellisesta laidasta. Hekään eivät siis tiedä, mutta sokeasti ihmiset uskovat heitä, koska eivät halua ajatella asiaa omilla aivoillaan sen pidemmälle. Vaikka tietysti tässä vaiheessa sanon, että jokainen saa uskoa juuri siihen mihin itse haluaa - en estä sitä, mutta kannustan ajattelemaan omallakin pääkopalla. Se ei ole kiellettyä ja siksi omistammekin sellaisen, jotta voimme tehdä niin kuin itse parhaaksi näemme, ei kuin toiset parhaaksi näkevät. Siksi olemme erilaisia ihmisiä kaikki.

Lyhyt tykitys siis maailmankatsomuksestani, kiitos lukemisesta. Keskustelu aiheesta enemmän kuin sallittua. 

- Shato

Sokaistut ovat taivaansiniset silmäsi.

Lisää. Lisää. Ikuisesti vain lisää. Julkaisin saman tekstin nähtäville jokin aika sitten ja nyt se pääsee oikeuksiinsa uudelleen. Mitä pidätte? Tämän jälkeen katsotaan jo mitä muuta postattavaa sitten keksimme.

Pahoittelen vähän angstisen ja omalla tavallaan samanlaisen kaavan toistoa, mutta niistä on selkeästi ollut itselleni ominaisinta kirjoittaa. Puhun ilosta ja vapaudesta, mutta silti ne tunteet ovat olleet mielessäni hyvin vieraita jo muutamia vuosia. Kannustan teitä silti hymyilemään tämän tekstin jälkeenkin, koska te olette sen ansainneet. Kuka tahansa on.

Mainittakoon vielä, että nämä tekstit ovat vielä niitä muutamien minuuttien äkkisutaisuja, älkää olko siis liian ankaria.

"Vanhoja ja tuoreita haavoja hauraalla keholla,

tupakkaa sormien välissä kuin tuhoavana huumeena,

alkoholia selvänä virtaavassa veressä joka kohisee suonissa,

huumaavan naisen nimi sekä maku revityillä huulilla.

Kaltoinkohdeltu ihminen itsensä peilikuvana.

Kuvitelmana jotain esteettistä ja kaunista,

muotokuvana lasinsirpaleiksi särjetyn mielen perukoilla.

Äkkiseltään muuttunut elämä sen kaiken kannustajana.

Haavekuvat käsistä kuitenkin karanneet,

kaukana kaikki elämää kovasti turvanneet,

rauha ja lämpö sekoittuneena riipivään ikävään,

mutta armoa ei anneta ihmiselle tunteineen,

paremman elämän ja hurmion saamme aikaan

vain pää niin armottoman sekaisin.

Syitä etsien kutsuihin voi vastata,

vaikka mieluusti niistä erossa pysyisi,

kuka tahansa tätä harhakuvaa jo kauan elänyt.

Turhaa silti on kuvitella olevansa kokenut, 

koska vielä opittavaa on enemmän kuin kukaan on sallinut."  

"Kuva kasvoillasi heijastaa tuskaa.

Jos annat sen yhä suuremmaksi kasvaa,

turha on jälkeenpäin menneisyyden filmiä toistaa.
Haet lohdutusta väärältä puolelta saarta,

karnevaalien mentyä kaikki on niin tyhjää. 

Kivien kastelemaa hiekkaa,

myrskyjen tainnuttamaa kasvustoa,

kituvia raatoja pitkin rantaa. 

Mielelläsi juoksisit suolaiseen veteen,

mutta pelkosi ovat astuneet vapautesi eteen,

sokaisemaan taivaansiniset silmäsi. 

Anna minun parantaa ne,

teen sen kuitenkin paremmin kuin he,

jotka sitoivat sinut valheisiinsa kiinni."