Mielipuolinen ihmismassa

Lantiosi tulinen ja kuuma,

kehoani viettelee ja polttaa,

hitaasti kehoani laskeutuu.
Kaikki tämä hetken huuma,

on polttavana tulena sielussain totta.

Paljas aamu vannotaan mielipuoliselle rakkaudelle.

Maailma katsoo meitä alaspäin,

toivoo varjoihin syviin katoavan.

Kukaan ei estänyt puraisemasta kiellettyä,

taivas ei nähnyt huuliemme kosketusta,

siksi se sataa mielipahaansa rankasti pois.
Enempää en kuitenkaan antaa vois,

kuin sieluni, ruumiini ja sydämeni -

tunteakseni tanssivat valot,

kuullakseni kaikki äänet,

nähdäkseni yksinäisten juhlavat talot,

halutakseni kaiken olevan korvaamatonta,

muistaakseni kuiskauksesi aamuyössä.

He paheksuvat ja olkansa yli sylkevät,

kulkiessamme kaduilla yhdessä,

jolloin lomittain ovat hauraat kädet.

Ihmisjoukot katsovat kuin halpaa tavaraa,

kertakäyttö lelua rikottuna roskakorissa.

Huutelevat perään ilkeitä sanoja,

jahtaavat perässä kuin häkkilintuja.
Tilaisuuden tullen puukottavat rintaan,

jättävät tekonsa tehtyään yksin korttelin kulmaan.

Loukkaavat julkisesti linja-autossa,

peruvat sanansa sitten oikeudessa.

Kirjoittavat miettimättä seinille sanoja,

jalat alleen ottavat poliisin saapuessa.

Tekevät vakavia rikollisia asioita,

aiheuttaakseen meille vain haluamansa.

Muuttavat nurkkauksemme sääntöjä,

eihän tänne nyt hyväksytä tuollaisia,

joukkoon kuulumattomia ja epämääräisiä.

Ottavat ilon irti satuttamisesta,

ihmisen luontona hyvässä ja pahassa. 

 © Shato

Tuntematon

Ne kuvat menneistä kaappini pohjalta löysin,
tuijotan tunnista toiseen ja ihoni jälleen haavoille kynsin.
Neiti "ei-kukaan", tullut tiensä päähän -
ainoastaan yhden katseen häneen käännän,
en tiedä hänestä mitään, kun jopa nimenkin väärin äännän.

Luonain oli tuo neiti tuntematon rikki mennyt perhonen,
siivet verillä ja riekaleina - muistan aina, miten häntä halveksin.
Silmät yön mustaa kultaa kantoi, kuolleet, hauraat,
muistojen koukussa liikaa itkeneet, mutta silti niin kauniit.

Antoi hän ymmärtää sieluaan, hieman hiprakassa,
hallitsemattomasti avautui ja ylianalysoi tuhlattuja tunteitaan.
Jossakin sisällään kyti viekas käärme -
arvuuteltu salaisuus, naisten tarkasti varjeltu uteliaisuus,
ja maailma, jota suojelee paljolti puhuttu kauneus -
ollako vai eikö edes tuota olemassakaan?
Saattanee, mitä varmimmin, syynä piillä kätketty naiseus.


© Shato