Älä pelkää, se sanoo. Älä pelkää.
Ehkä maailma loppuu tänään tai huomenna,
mutta nuku nyt rauhassa.
Kiihko kasvaa sisällä hetken suuremmaksi,
kunnes laantuu vihaksi ja epätoivoksi.
Kukaan ei ymmärrä. Sinä et ymmärrä.
Olen surullinen, koska en voi jakaa ajatustani,
kaiken loputtomasta epävarmuudesta sinun kanssasi.
Maailma pyörii omalla radallaan,
kukaan ei huomaa miten se hiipuu.
Ja tähdet jossain kaukana tippuvat kristallina avaruuteen.
Keskelle tyhjyyttä, mutta samaan tyhjiöön meidän kanssamme.
Olemme yhtä tämän universumin alla ja sen kanssa.
Emme vain huomaa olevansa kaiken keskellä -
emme sen sijaan kaiken keskipisteenä, josta lähtee elämä.
Elämää on muuallakin, minä totean.
Sinä naurat minulle huvittuneena, kunnes kalpenet.
Uskooko tuo hullu oikeasti noin?
Uskon. Sinäkin tiedät sen, mutta en välitä ajatuksistasi.
Olen aina ollut hullu etkä sinä tule sitä koskaan ymmärtämään.
Ymmärtämään? Miksi kaipan ymmärrystäsi,
kun todellisuudessa kaipaan ainoastaan hyväksyntääsi?
Ehkä en uskalla ottaa sitä vastaan.
Tuijotan silmiisi ja hukun niiden tyhjyyteen,
ehkä silmäsi ovat kuin avaruus, yhtä tyhjät ja painovoimattomat.
Jos voisin päätellä niistä elämän tarkoituksen, sitä ei edes olisi.
Joskus saatan istua kanssasi kahvilla ja tuijotan mieluummin seiniä.
En halua kohdata sitä, mikä saa sieluni palon lannistumaan,
ja taloni seinät sisälläni luuhistumaan samaan kasaan -
hitaasti tapat minua sisältä, kun sielusi on niin hiljaa.
Sinun ei tarvitse sanoa mitään, näen sen jo kauas.
Ja pakenen vielä kauemmaksi.
Mietin, välittääkö kukaan mistään oikeasti vai onko kaikki vain esitystä?
Ymmärtääkö kukaan oikeasti mistään mitään?
Voiko kukaan ajatella kanssani samalla tavalla?
Ja tunnen itseni aina yksinäisemmäksi kuin koskaan.
Onttoon hienouteeni mahtuu niin paljon räiskyviä värejä,
joita en pääse koskaan päästämään ilmoille.
Odotan oikeaa hetkeä, jota ei koskaan tule,
sillä elämässä on vain hetkiä, ei koskaan oikeita.
Elämässä pitää vain valita hetket niistä oikeista.
Valikoida, viipaloita, siivuttaa kasaan, laittaa mappiin homehtumaan.
Katson taas silmiisi ja naurahdan.
Olen täynnä defenssimekanismeja ja sinä vain tuijotat minua,
kuin et olisi täynnä yhtään mitään.
Mutta mistä minä sitä tiedän.
Ehkä oletkin hienompi maailman luomus kuin mitä tulen koskaan olemaan.
Oma tyhjyyteni ei vain pysty koskettamaan sieluasi tarpeeksi.
