Tekotaiteellinen kasa paskaa

Voi mitä angstia. Melankoliaa, viiltoja, verta, turhia riimuja, kornia toistelua ja ällöttävä vahapinta. Mustana pressuna se nousee ensin ylös ja sitten peittää kaiken alleen. Ei kellään ole tarpeeksi munaa tähän. Ei kovimmallakaan jätkällä.

Rakas ystävä Raivo on sen paras kaveri, joka jaksaa etsiä epäkohtia. Raivo epätäydellisyydestä, siistimättömyydestä ja raakalaismaisuuksien kohtaamisesta. Jos kaikki julkaistaisiin maailmassa raakaversiona, maailma olisi viimeistäkin rosoa myöden liian epätasainen. Epätasaisuus on tähän asti pysynyt psykedeelisessä tasapainossa valheiden myötä, mutta mitä epätasaisempaa jokin on, sitä rehellisempi on lopputuloskin.

Luvan antaminen rehelliseen itsensä ilmaisuun on kuin antaisi aseen jollekin, joka osaa virittää ja vetää liipaisimesta, mutta ei katsoa yhtään mihin ammutaan. Luoti päästetään seurauksia pohtimatta ilmoille ja toivotaan parasta. Rehellisyyden määrittely totuudeksi on turhaa mahtipontisuutta, kaikkein rehellisinkään ei näe verhojen taakse menneisyyden tuhkauurniin. Kaikki neuvovat, että älä katso taaksesi. Suljetut laatikot ovat ongelma nykyisyydessä vain siksi, ettei kukaan uskalla katsoa taakseen. Sosiaaliset normit kieltävät aina tekemästä sitä, millä olisi kaikkein eniten merkitystä. Ei ole kai ihme, että se muodostaa ihmisestä pelokkaan ja ajatuksiltaan köyhän marionetin, jonka aivot napsauttavat heti off-nappulaa onnettomuuden sattuessa.

Nukkuminen läpi elämän ei ole kaukana todellisuudesta. Todellisuus ei ole haavekuvaa kummallisempi, sillä realistisilla faktoilla ja järkipelillä ei maailmaa muutenkaan pyöritetä. Taas pääsevät marionetit sotimaan, kun pari hullua huutaa koviten ihmisjoukon keskeltä käskyjä. Valhekin muuttuu todeksi, kun sitä tarpeeksi monta kertaa toistetaan ja niin edelleen. Taputetaan vähän lisää aidoille vahanukeille Lontoon kabinetissa. He ovat aikanaan vetäneet vahanuken roolinsa mestarillisesti kotiin asti.

Niin kapinan henki haukahtelee veräjässä. Odottaa  vapaaksi pääsyä, vaikka päämäärä on yhtä kaukana kuin Pluto Maasta. Hyvä loppusilaus edessä olevalle tajunnan virralle, kun kirjat mätänevät valkeina luurankoina saleissa eikä kaappeja avata edes lähimmälle piirille. Jos joku muu saa tietää jostain jotain, se naamioidaan inhimilliseksi virheeksi ja hänet armahdetaan kuoleman jälkeen. On helppoa olla tietämätön, kun vahanukkejen pinnat eivät kestä kuumaa eivätkä kylmää, saati sitten raapivia veitsiä pintakuorellaan. Kateus pääsee aina kasvamaan liian suureksi, kun ajatuksien kulku on yhtä hidasta kuin katkera aave satoja vuosia vanhassa talossa. Silmät hämärtyvät, kuva sumentuu, päässä soi ja kuulo heikkenee.

Kuulevat korvat ovat hauska fakta, mutta eivät liity ymmärrykseen mitenkään. Prosessointi sellaiselle hulluudelle kestää liian kauan kahden ulokkeen välissä. Sinä aikana maailma ehtii ohitse ja kadota laatikkojen peittoon, vaikka taitaa tehdä sen ilman katsomistakin.

Villieläimen kurimus

Villieläinten äänet vaimenevat. Kulkuneuvo ajautuu kauemmaksi seesteisistä kiviteistä ja mustista metsistä, joita valvovat näkymättömien sääksien ja pienten lintujen valtameri. Yöt ja päivät eivät eroa radikaalisti toisistaan vaan pimeän aikana viholliset verhoutuvat tunnistautumattomuuden maskeihin.

Kauniiden sanojen, joista kaunokirjallisuus on saanut alkunsa, tarkoituksena on sekoittaa sen kuviota, mikä kerran on todettu olemassa olevaksi. Suvisten teiden laitojen käärmeet pakkasella luovat nahkansa ajatuksiensa mukana uusiksi. Riimit ja rivitykset ajelehtivat sinne tänne, eikä millään tarvitse olla tarkoitusta, vaikka kaikki sitä loputtomasti etsivät.

Maakunnassa todetaan, että voi olla, mutta voipa olla olemattakin ja sen päälle nauretaan kiusaantuneesti. Ilahtuneet sävelet menettävät itsensä ilmalle, kun saapuessaan toisenlaisiin vastaanottimiin niiden merkitys muuttuu täysin uudeksi maailmaksi. Muovautuu osaksi kokonaisuutta, joka on kaikille muille yhtä suljettu kuin sairaala, jonka ovista ei pääse ulos eikä sisälle edes omasta päätöksestään.

Silmien kiertoradat nousevat nuorempaan ja hetki singahtaa matkaansa kauas todellisuudesta. Ymmärrys valttikortteista pienin. Pitää olla ajantasalla ongelmassa, jossa ei ole ongelmaa, kun toisin sitä tutkailee: "Hänen pelastuksensa elämän karuutta kohtaan ovat fantasiat." 

Fantasioiden orjana ilomielin itseään pitävä ymmärtää kylmän realismin. Ymmärrys elämän kiertokulusta saa uuden merkityksen kuin vapaaksi kerran vankilastaan päässeellä eläimellä, todellisuuden kurimusten armoilla.

Sua kaipaan

Mietin usein mitä käy, kun useita kymmeniä toisilleen tuntemattomia ihmisiä lyödään samaan kasaan ja käsketään tulemaan toimeen keskenään. Ensimmäinen päivä on yhtä suurta hapuilua, tyhjiön omainen tila, jossa kukaan ei uskalla edes vilkaista muita ihmisiä ympärillään. Sosiaalinen ahdistus on huipussaan, vaikka jännityksellä uusia kontakteja odotetaan saapuvaksi pieneen elämään. Pieni elämä alkaa olla aluillaan, muuttuu väkisin hauraasta voimakkaimmaksi valoksi vuorien yllä. Jokaisen sopii ainakin yrittää laittaa kaikkensa peliin ensimmäisestä hetkestä lähtien.

Menneisyys vain varjostaa piilotettuna taakkana kannoilla. Pakoon ei pääse juoksemaan niin yksinkertaisella kaavalla kuin alkuun saattoi kuvitella.

Sua kaipaan, sen vuoksi heilun humalassa
Päivällä lähikuppilassa yrittäen unohtaa 

Työmäärä on ollut valtava, vaikka se onkin nyt takana päin. Tässä pienessä kaupungissa pyörii pieni piiri ihmisiä, jotka kaikki tuntevat toisensa jostakin - se vain lisää stressin määrää entisestään. Silti pieneenkin porukkaan mahtuu ihmisiä ympäri tuhansien järvien maan. Näillä kiiltävillä käytävillä tulisi rohkeasti tutustua vieraisiin, joiden pitäisi käydä tutuiksi kasvoiksi seuraavan viiden vuoden aikana. Ajatuskin tuntuu utopistiselta outoja kasvoja vertaillessa.

On vanhempia ja uudempia opiskelijoita, suoraan lukiosta tulleita ja kauan töitä tehneitä, outoja hyypiöitä ja tuttuja vitkastelijoita. Valinta on tehtävä ja eteenpäin askellettava - sitten vain toivoa parasta, kun on ensimmäisen kerran suunsa avannut.

Viinit tähän pöytään nyt tuokaa
Tarvitsemme lohduttajaa 

Kuukauden jälkeen ajatus tuntuu satiiriselta parodialta, mutta yhä edelleen kiusaa kaikkia poissaolevalla läsnäolollaan. Uutta informaatiota liian paljon saaneet päät ovat sekaisin siitä mihin suuntaan tulisi mennä - ollako vai eikö olla, paetako vai jäädäkö. Alaan ei ehditä edes tutustua, kun kroppa ei enää jaksa. Nämä herrat päättävät mennä yöllä tanssimaan ja nuoret neidot yrittävät löytää seuraa heidän tarjoamastaan turvallisuudesta. Turvallisuutta ei silti lunasteta vaan totuus selviää aivan liian pian siitä, etteivät hekään tiedä missä seuraava luento pidetään. Sinne ei myöskään mennä yhdessä aamulla, ettei vain kukaan tietäisi mitä tuli tehtyä viime yönä. Ilon tunne on yhtä hetkellistä kuin muistijäljet eilisestä illasta liiallisen alkoholimäärän siivittämänä.

Miten sait mut tähän jamaan
Oot maansa myynyt ainoo
Jolle tahdon antautuu

Halvimpien räkälöiden pöydät ovat tahmaisia ja aivan liian useasti joku on ehtinyt jo itkeä elämänsä kurjuutta niiden yllä pois. Ihminen, joka on luotu haistamaan kyyneleiden jättämät fyysiset jäljet, muistaa ainoastaan ahdistuksen tunteen vielä kotonaankin. Kadut ovat öisin pelottavia, vain pyörin on mahdollista päästä tarpeeksi lujaa karkuun - mutta ei silloinkaan riittävän, jos tuuri on huono.

Näissä juhlissa kaikki kaipaavat kontaktia toisiinsa, joista kaikki jäävät pinnallisiksi ja tyhjiksi väärinymmärrysten pelossa. Kukaan ei uskalla sanoa sitä, mikä kenestäkään olisi tärkeää vaan kavereiden asiat kiinnostavat huomattavasti enemmän. Toisaalta sitä inhotaan eniten, mitä itsekin tehdään - pelätään, että omat asiat joutuvat myös vääriin käsiin, vaikka muuten voidaan jauhaa kaikki surutta ympäristöön kuin purkkapallot konsanaan katujen varsille.

Niin väsyneitä ovat kulkijat, että ilta toisensa jälkeen klubien seinät tuntuvat yhä tuttavallisemmilta ja vastaanottavaisemmilta kenelle tahansa. Täällä luodaan valmiiksi unohtuneita muistoja ja kadutaan myöhemmin, jos joku on sattunut olemaan selvillä vesillä itselle sopimattomaan aikaan. Itsehillintä pettää aina pistävien hajujen saapuessa huulien tienoilla ja kostuttaessa kasvojen ääriviivat. Jäljet siitä elävät iholla vielä huomennakin pilaantuneiden meikkivoiteiden muodossa.

En syty hehkuun lainkaan noista 
He turhaan minuun ihastuu 

He toivovat, että joskus tämä meno tasaantuisi, mutta jokainen tietää, että kaikilla se ei tule tasaantumaan koskaan. Loppua ei ole eikä alkua tule - sillä onnellisia loppuja ei ole kuin saduissa.

Tietääkö kukaan seuraavan kierroksen tarjoajaa?

Jaettu ilo paras ilo. Ja juoru.

Kaikki, kaikki laskuuni juokaa
Huolet hetkeksi unohtakaa 

Mariska - Sua kaipaan 

Skeptikko

Ne pienisilmäiset ja suurisuiset olennot
Huutavat, ettei tuo voi olla totta, ei totta ollenkaan

Sä oot hullu, niin hullu, että pitäisi polttaa roviolla

Kapeakatseisuus lävistää tiedemiehet 

Nyt ymmärrän, miksi tietonsa tulee pitää itselleen

Muussa tapauksessa maailma menisi sekaisin 

On uskojia, mielipuolia ja huuhaan roskakanavia 

Niin monia sanoja ja uskomuksia, jokaisella omansa

Silti toiseen ne eivät katsettaan ja hyväksy 

Sitä mitä toinen pitää tärkeimpänä aarteenaan

Ne polttavat todisteet ja nukkuvat öisin huonosti

Maailman energia on turha todiste ihmisille 

Siitä miten maasta kasvaa elämää 

Ne uskovat vain ydinräjähdykseen 

Ja jotkut vain valkoisiin paratiiseihin

Mutta eivät tähän universumiin

Eivät nosta katsettaan taivaalle, eivät sivuillekaan

Kulkevat laput silmillä kuin se mitä he tietävät 

Olisi heidän ainoa totuutensa siitä mitä edessään näkevät 

Ne kuolevat sukupuuttoon, koska toisiaan tappavat 

Pelkäävät, että jos uskovat edes välillä itseensä

Niin lopulta pihakeinuun kiinni hirttävät 

Joku kysyi, onko se hullu 

Ei, hänen mielensä toimii eri tavalla 

Kuin meidän ja noiden omien kavereiden