メリークリスマス: 188 sivua joulua.

"I'm holding very tight. I'm riding in the midnight blue.
I'm finding I can fly so high above with you.

We're walking in the air, we're dancing in the midnight sky.
And everyone who sees us greets us as we fly."

Näillä sanoilla alkoi muutama päivä sitten joululomani. Walking in the air, "kävellä ilmassa .." Taidan kuitenkin aloittaa siitä, että en halua tällä kertaa tehdä teille toisinsanoen pitkää postausta, koska varmasti jokaisella riittää tänään monenlaista valmistautumista joulun viettoon ja rentoutumista perheensä kesken. Silti itse istun tässä kirjoittamassa teille, koska siskoni ja äitini lähtivät äskettäin viemään jouluterveisiä lähikuntaan.

En myöskään halua pilata höpinöilläni kenenkään joulufiilistä, vaikka myönnänkin, että se yksi ja ainoa syy koneella istumiseeni tänään löytyykin sielunpeilieni takaa, syvältä sisimmästäni. Ei, kyllä varmasti arvaattekin, en tunne itse tänään joulua siellä kuuluisassa tunteita liikuttelevassa elimessäni. Mitä joulu todella tarkoittaa, osaisitteko selittää sen jotenkin?

Vaikka hyvin voisin, ei löydy tarpeeksi tärkeää syytä tuntemuksilleni. : D Päivä on kulunut lähinnä joulukuusen hakemiseen ja kaiken lisäksi koko komeus pitäisi vielä koristellakin. Vähän siivoamista ja ruuat pöytään. Koirakin on jo monta päivää hulluna haukkunut, että "JOULUPAKETTI TÄNNE NÄIN, stana !" On ne kummallisia otuksia, kun ei voi pienelle lapselle lahjoja antaa jo. No, ehkä se jotakin sellaista aattelee, heh heh. XD

Ehkä kaikesta huolimatta kuitenkin toivotan hyvää joulua, mutta juhlistaen sitä, että olin ahkera tyttö ja luin aivan ihastuttavan ficin jälleen Lafista kertaalleen. Kiitos Dien ja Shinyan, kohteeksi päätyi Tokion sydämet. Sanoisin, että parempaa luomusta hahmojen luonteilta ja juonikerronnalta ette varmasti löydä mistään. Niin monia tunteita se on itsessäkin herättänyt ja herättää edelleen - edellyttäen tietysti, että pidätte jännäreistä. ;)

メリークリスマス!
- God jul, Buon Natale, Häid jõule, Merry Christmas ..

TO ALL !

Siipeni revittiin, kun kuvittelin osaavani lentää.

"Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän."

Yksi toiveenne oli kuulla äänestettyänne henkilökohtaisista kokemuksistani sairauksista. Pahoittelen tätä "angsti"pätkää blogissani, mutta älkää ottako turhan raskaasti postauksiani. Kuitenkin blogin ollessani vielä julkinen, kirjoitin teille 'tarinan', jonka toivon avartavan teille aihetta masennus. Se lasketaan kuitenkin sairaudeksi, joten tässä omia tuntemuksiani siitä. Muokkasin tekstiä hieman isommaksi, jotta teidän olisi helpompi lukea sitä. :)

Ja vielä varoitukseksi, jos joku ei halua tekstiä lukea, niin mikään pakko ei ole.
Sinua on siis kuitenkin varoitettu, joten ole hyvä ja palaa takaisin, jos tunnet olevasi liian herkkä lukeaksesi, vaikka teksti on kyllä yksinkertaisesti lyhyt ja todella melko _kevyt hyppely aiheen ytimeen.

Ja kommentit nykyään on sellainen pieni muoti-ilmiö, joten pistän lössiksi ja sanon haluavani niitä myös, koska yritän kehittää kirjoitustaitoani samalla. (; Joten, jos viitsitte, voisitte vähän arviointia perään pistää.

...

"Saisinko uuden mahdollisuuden tutustua itseeni?"

Kaikki alkoi yöstä, jona ensilumi satoi maahan. Valkeat, leikittelevät hiutaleet leijailivat alas taivaalta peittäen nuo tuuheat silmäripset sekä hiljaiset sanat alleen, kietoen ne kylmään syleilyynsä. Siitä huolimatta ne ehtivät upottaa syviä haavoja kärsineeseen sydämeen, joka ei olisi jaksanut enää vaeltaa matkaansa yksin vuodesta toiseen. Sen lyönnit olivat hiljalleen käymässä vähiin.

Tämä taistelu oli meidän, olit sanonut niin. Lähtiessäsi sitten vain yhtäkkiä pois, en jaksanut enää uskoa siihen. Tuntiessani sanasi, joita en koskaan olisi uskonut todeksi, yritin vähentää monin eri tavoin sisälläni vellovaa tuskaa ilman haluamani tuloksia. En olisi halunnut unohtaa sinua, koska niin monia kertoja olit ollut vierelläni ja kertonut kaiken olevan hyvin. Nyt et enää tehnyt niin, eikä kukaan muukaan rohjennut astua paikallesi. Tosiasiassa vain torjuin heidät, koska kukaan heistä ei olisi ollut kuin sinä.

Usein mietin, olinko tulossa talven jälleen koittaessa sairaaksi, hulluksi vai muuten jollain tapaa mielipuoliseksi ruumiiksi. Käteni olivat täynnä muistutuksia siitä, että olin kokenut paljon ja yritin polkea ihmisten katseet ja mielipiteet maahan ajattelemalla arpien olevan osa minua. Kukaan ei pystynyt estämään sitä, joten tunsin olevan oman itseni herra. Päässäni tiesin jokaisen äänen olevan vain minun omani, mutta ajatus ei muuttanut mitään kaiken tämän kivun keskellä. Työnsin ne kauas nurkkaan haluten jatkaa elämääni, mutta ajatellen, että kuitenkin päättäisin sen pian eikä kukaan jäisi kaipaamaan minua. Tai jos jäisikin, he saisivat ottaa opikseen, että kukaan meistä ei ollut itsestäänselvyys eikä kukaan kestänyt kaikkea.

Silti pelkäsin, odottaisiko sen jälkeen minua uusi tulinen ja nykyistäkin pahempi helvetti, jossa joutuisin jatkamaan elämäni loppuun erilaisten tuskieni sekä pelkojeni kanssa. Ilman ketään, joka täällä oli vierelläni kulkenut ja yrittänyt tuoda elämääni valon, jota kohti epätoivoisesti voisin juosta kompuroiden esteissä. Ja minkä vuoksi saisin syyn taistella joka päivä yhä lujemmin jälleen tunteakseni - edes jotakin, mitä tahansa muuta kuin tätä jatkuvaa kipua ja tyhjyyttä. Jotta saisin jälleen takaisin mieleni, sydämeni sekä elämäni. Kaikista eniten halusin tilaisuuden tutustua omaan itseeni uudelleen, jonka kauan sitten luulin kadottaneeni.

Jokainen askel kuitenkin tuntui yhä raskaammalta, enkä jaksanut välittää ympärilläni tapahtuvista asioista. Vaikka kuljin tätä lumen peittämää polkua, pakenin ajatuksiani talvea varten valmistautuvista eläimistä, jotka voisivat aloittaa alusta jälleen kevään saapuessa luoksemme. Itse olin vain hauras lasi, jonka kuoret olivat jäljellä kaikkien nähtävänä ja arvosteltavana, eikä uudesta alusta ollut toivoakaan. Uskoin, ettei niille löytyisi sisältöä, joka täyttäisi rintani onnesta ja murheista, joiden ylitse olisin halunnut kiivetä ja saapua toiselle puolelle vahingoittumattomana.

Harmaa seinä edessäni kohosi yhä korkeammalle, mitä syvemmälle kaivoni pohjalla valuin voimattomana tarttuakseni kiinni sen seinämästä työntyvistä tiilistä, jotka olisivat pitäneet minut kauempana kylmyyttä hohkaavasta pohjasta. Ja aina yhä uudelleen mietin, kuinka paljon alemmaksi voin vajota, koska en koskaan tuntunut saavuttavani sen pohjaa, enkä tiennyt oliko pohjani kuolema vai tulisiko se olemaan taivaani.

Kuitenkin tunnen myös pohjan ja taivaan olevan samalla puolella kohoavaa seinämää, mutta en pysty hakkaamaan aukkoa toiselle puolelle. Koska niin syvällä olen omissa maailmoissani, että olisin luultavasti vain peloissani siellä enkä tuntisi kuuluvani kaikenkirjavaan joukkoonne. Siitä syystä, että en enää ollut kirjava vaan teidän loppuun kulutettu seinäruusunne, jolla ei ollut siipiä, koska ne olivat revitty palasiksi. Enää vain teillä oli siivet, jotka tarvitsin. Voisiko kukaan teistä lainata niitä minulle lentääkseni takaisin valoon?

Merry - Crisis Moment (Finnish)

Tunnen itseni niin emotionaaliksi, että käänsin hetki sitten Merryn biisin "Crisis Moment" kappaleen suomeksi. Ajattelin ensin "viihdyttää" teitä pienellä angstipakollani ja kuvaamalla päivääni kuvina, koska eilinen oli suoraansanoen jälleen niitä kuuluisia hirveitä päiviäni, mutta ette toisaalta edes haluaisi välttämättä kuulla sellaista.

Otetaan siis lempeämpi lähestymistapa ja jokainen saa itse miettiä pienessä mielessään, kuvaako Merryn tuotanto täydellisesti pahoja hetkiäsi vai kenties koko elämääsi. Rehellisesti sanottuna voin myöntää, että itselleni sen tunnelma ja ilmaisutapa osui täydellisesti kohdalleen, mutta teistä en vielä tiedä.

Jos hyvin äkkiä hutaistussa suomennoksessa on paljonkin virheitä ja suuria väärinkäsityksiä, antakaa anteeksi ! ;---; Siinä on kuitenkin suurinpiirtein laulun idea ja sanoma toivottavasti ymmärrettävästi, koska nähtävästi kielipääni ja riimittelyni ei tänään oikein luistele eteenpäin kovin mallikkaasti.

"Suru, joka puristaa rintaani kutsuen,

tuntuu siltä kuin se saattaisi räjähtää palasiksi kurjuuden myötä.
Etkö vieläkään ymmärrä ihmisten kipua ja surua?
Piilotettu heikkous, itsemurha. Ihmiset toimivat kuin toimivat.

Jos sydämeni on kaikki, sitten sillä ei ole väliä, jos täällä ei olekaan huomista.
Kun katson jälkikäteen taaksepäin, menneisyys ja varjot jahtaavat vaimeasti minua takaa.

Jos kaikki on valhetta, keneen voin sitten luottaa?
Jopa ne sanat, jotka kaikuivat vaatimattomasti, katosivat hitaasti väkijoukon keskellä.

Mihin ylitsevuotavat tunteet menevät?
Värjätyin hämärän värein sydämeni uppoaa, eikä kukaan tiedä sateen kurssia.

Suru joka puristaa rintaani arkkuni odottaessa, kyllä, se pitää minua lujasti.
Voitteko nähdä onnen, joka pakenee minua? Huomiotta jätettynä, liukuen pois kuin tuuli.

Vaellettaessa päämäärättä, minne ihmiset lopulta saapuvat?
Vaikka jos katson taivaalle, harmaa seinä ulottuu niin pitkälle kuin voin nähdä.
Heikot tunteeni kääntyvät itseäni vastaan ja toivon voivani elää vahvempana."

Thanks for the memories.

Suomen aikataulu lähenteleekin kohta itsenäisyyspäivää, yo kaikki sen juhlan tiimoilta !

Nyt ensimmäiseksi toteaisin, että kaikki te varmaan olettekin jo huomanneet tuolla oikeassa reunassa kiikkuvan "Coming Soon" listauksen? Ajattelin, että olisi mukavampi teillekin seurailla sieltä vähän mistä tulen tulevaisuudessa kirjoittamaan. Välissä postailen siis muitakin juttuja, jotta vältetään orjallinen tapa seurata listaa joka viikko. ;)

TET (työelämään tutustuminen)

Voisin siis nyt kertoilla teille hieman TET viikostani, joka loppui toissapäivänä. Suoritin sen tällä kertaa vanhalla ala-asteellani, jota erottaa yläkoulustani ainoastaan niiden välissä oleva kunnantalo.

Täytyy sanoa, että lähteminen on kyllä aina vaikeaa, eritoten sinä viimeisenä päivänä - ehkä siitäkin syystä, että viimeisenä päivänä huomasin Eevan ja Terhin kanssa kasan ekatokaluokkalaisia, jotka parkuivat käsipuolessa kellon lyödessä yhtä, että "ette saa lähteä" ! He lupasivat sitten tulla tietysti Eevan pikkusisaruksen synttäreille, jos vaikka siellä näkisivät meidät, heh. :'D

Oikealla kyseisen koulurakennuksen ovet ~
Kieltämättä erittäin viihtyisä rakennus jo ulkonäöllisestikin, koska paikka uusittiin silloin, kun itse olin vielä niin pieni taapero, että menin ensimmäiselle luokalle opettelemaan lukemista. ;)

Oma työnkuvani keskittyikin lyhyesti sanottuna siihen, että avustin tunneilla koulun pienryhmässä, tein askarteluita kolmosien kanssa ja opetin tunnin äidinkieltä kakkosluokkalaisille, johon tulikin tutustuttua melko hyvin muutamassa päivässä.

Käytiin katsomassa sen lisäksi useimpien luokkien joulujuhlaharjoitteluja. Kieltämättä niissä on taikaa (omg, mägic touch, wtf ), koska joka vuosi muistan sen olleen iso ja hieno tapahtuma, kun viimein päästiin sinne joulujuhlalavalle liikuntahalliin yli satapäisen yleisön eteen ja sen jälkeen päästiinki pitkäksi aikaa kotiin viettämään joulua.

Kakkosluokassa ollessani huomasin kyllä myös erään aika huvittavan ja koskettavankin jutun, joka toi todella paljon muistoja mieleen suurinpiirtein kahdeksan vuoden takaa.

Huomaattekin varmasti nimittäin allapäin nuo pikkulaatikot kaapin päällä: ihmettelin kovasti ensimmäisenä päivänä, tekevätkö he vieläkin niitä samoja juttuja, mitä minäkin joskus olen tehnyt.

Kyseessä on siis äidinkielen lukukirjan pikkukoneet ! Itseasiassa myöhemmin selvisi, että ne ovat mun vanhan luokkani tekemiä. :''D Tunnistatteko tekin ehkä sieltä tekemäni? (; (Jep, se on tuo violetti, varmasti aivan näköiseni.)

Huomaa aika salakavalasti, että olen itse jo 1-2. luokalla kyseisestä väristä pitänyt, ilmeisesti. x3

(Jo mietin, että pitäisikö hakea muistoksi peruskoulun päättyessä tuolta pölyttymästä, että saisi sitten vielä joskus tulevaisuudessa esitellä, että tälläistä minä osasin jo kakkosluokkalla, eikun.)

Ihan loppuhuipennukseksi saatiin ne tutut työtodistukset ja vielä viimeisenä kipaistiin koulun yläkertaan juttelemaan kuudesluokkalaisille. Siellä olikin bändiharkat menossa samassa luokassa, jossa itsekin olen mikkiin lauluja aikoinani hoilannut sekä opetellut soittamaan kitaraa (mistä ei kuitenkaan mitään koskaan tullut, mutta hauskaa se ainakin oli !)

Oma bändini nimettiin jopa Synticaksi, ja täytyypä kehaista, että vielä joskus voisi jotakin samanlaista kokeilla.

Sen enempää tämän jälkeen en teille sitten varmaan höpöttelekään tällä kertaa. :'D Kuitenkin sanon kaikille vielä tet viikkoja läpikäyville, mitä vanha rehtorinikin totesi, että tet viikkoaan ei koskaan kannata heittää hukkaan ja uransa harkita sellaiseksi, missä kuvittelisi viihtyvänsä koko loppuelämänsä.

Ja joo. Tuon näköisenä hiukset likasina ja lytyssä olin matkassa miltei koko viikon, koska yleensä koululla ei mitään hirveää extremeä viitsinyt laittaa.

Kuitenkin viikon pikkuiset saivat ihmetellä, voiko ihmisellä olla häntä (krömh) kuten myös sitäkin, miksi tarvitsen niin paljon kännykkääni koristeita. Toinen kröhm. :'D

Kiitokset lukemisestasi ! Palataan pian uusiin aiheisiin ~

terveisin Ane.