Ei ole olemassa toteutumattomia haaveita, on olemassa vain haaveita, joita ei ole vielä toteutettu

Ehkä sinua haukutaan, ehkä sinua kehutaan, ehkä sinua lyödään ja suudellaan, mutta muista silti aina nousta ylös ja pitää silti pääsi ruodussa. Yksi tyttö totesi eräänä päivänä, että hän pelkää ottaa kehuja vastaan, sillä ne voisivat nousta päähän ja hänestä tulisi sen tuloksena hirveä ihmisenä. Joillakin nousee, joillakin ei, mutta kehut pitää aina ottaa vastaan, kun joku niitä sanoo. Ne pitää kirjoittaa ylös. Niitä pitää toistaa mielessään jatkuvasti niin kauan, kun ne muistaa ja niihin vilpittömästi uskoo. Tärkeintä on uskoa - vaikka kehu ei nyt pitäisikään täysin paikkaansa, jonakin päivänä se pitää, jos tarpeeksi niin haluaa.

Maailmassa kaikki hyvä pitää ottaa vastaan ja imeä se itseensä kuin sieni, sillä maailmassa riittää aina enemmän latistajia, haukkujia ja selänkääntäjiä kuin hyviä ja sinuun uskovia ihmisiä. Oma arvonsa pitää tietää ja kantaa kunnialla, tekipä kuka sitten mitä tahansa - se pitää tietää, sisäistää ja ymmärtää. Sillä jokaisella tässä maailmassa on oma arvonsa ja tarkoituksensa. Miltä taivas näyttäisi ilman pilviä? Miltä kuulostaisi puhe ilman tunteita? Millaista olisi elää maailmassa ilman vettä? Millaista olisi, jos elämässä törmäisi vain hyviin ihmisiin ilman pahoja? Kaikella on tarkoituksensa ja vaikutuksensa kaikkeen, vaikka aina ei siltä tuntuisikaan.

"Onks kukaan kertonut sulle, että jalat pitäis pitää maassa? 
Tai ooks koskaan kuullut kenenkään sanovan, et ihmisellä pitäis olla rajat? 
Mä oon, kyllästymiseen asti. Onneks oli yks, joka sanoi aivan muuta."

Joskus tekisi mieli vain huutaa ja lannistua, mutta samaan aikaan pitää muistaa, että olipa hetki kuinka epätoivoinen tahansa, niin pitää vain jatkaa eteenpäin. Myrskyn jälkeen on aina pouta ja epätoivoisen hetken jälkeen tulee aina vastaan jotakin hyvää. Loppupeleissä kaikki on itsestä kiinni, vaikka maailma kantaakin vahvoilla käsivarsillaan lapsiaan, jos sen vain antaa kantaa. Jos haluaakin sitten enemmän, niin unelmiinsa pitää uskoa - kuulostivatpahan ne kuinka hölmöiltä sitten tahansa.

En ennen todella uskonut tuohon, kunnes sattumalta yhtenä iltana luin Iltalehden kommenttipalstaa ja löysin siltä miehen, jonka pyysin kaveriksi ihan vain kokeiluksi toisella välityspalvelimella. Aloimme juttelemaan sitten enemmänkin ja kerroin hänelle unelmistani, jotka tuntuivat samaan aikaan niin epätodellisilta kuin päinvastoinkin, lisäten perään niiden olevan "vain typerän tytön juttuja." Mitä hän sitten siihen sanoikaan? Etten todellakaan ollut typerä. Jos haluan todella tuota, minun pitää mennä sitä kohden täysillä, niin se tulee tapahtumaan. Vielä se lisäsi, että minua pitäisi ravistella sen takia, etten itse uskonut omiin unelmiini. Sillä hän uskoi omiinsa ja sai minutkin lopulta uskomaan omiini. Hän oli nähnyt omiensa eteen valtavasti töitä ja työt ovat edelleen puolitiessä, mutta hän on kuitenkin saavuttanut jo jotakin. Joten miksi se ei olisi mahdollista kaikille muillekin? Itse olen kyseiselle herrasmiehelle ikuisesti kiitollinen siitä, että hän antoi minulle mahdollisuuden valita omasta elämästäni - eli uskoa omiin haaveisiini.

Moni sanoi: "Muista, että sulla niin kuin kaikilla rajat on."
Yksi sanoi: "Olet vapaa, tää maailma sulle täysin rajaton."

Myöhemmin olen todennut, että "ei ole olemassa toteutumattomia haaveita vaan haaveita, joita ei ole vielä toteutettu." Toisaalta ei ole väärin myöskään vain haaveilla ihan vain haaveilun takia. Haaveilu on elämän suola ja päiväunissaan kulkevaa ihmistä ei saa ikinä herättää hänen haaveiluistaan. Lupa haaveiluun säästää monesti katkeroitumiselta ja huonoilta fiiliksiltä, sillä silloin kaiken huononkin keskelle jää vielä jotakin mitä tavoitella, ajatella ja minkä varaan jättää oman tarkoituksensa. Aina on jotain, mitä kohden tavoitella. Jokaisella on oma juttunsa ja kukaan muu ei voi sanoa sinulle, että unelmasi ovat hölmöjä tai turhia - et edes sinä itse. Jos oikeasti haluat jotain, usko voi siirtää jopa vuoria. Saat sen mitä haluat kunhan jaksat nähdä töitä sen eteen. Tähänkin voisi käyttää sitä samaa vanhaa sitaattia: "The master has failed more times than the beginner has even tried." Usko siis itseesi ja unelmiisi täysillä! Tee niiden eteen jotain! Anna mennä, olet vapaa! Tämä on sinun elämäsi ja tilaisuutesi eikä toista välttämättä koskaan tule, joten käytä se hyväksesi murehtimisen sijaan, koska vain murehtiminen kaikesta voi olla ainut esteesi. Eikä sekään silti tarkoita, etteikö murehtimisesta voisi päästä koskaan eroon. Kaikki on mahdollista. Tänään, huomenna ja ylihuomenna. Siksi kannattaakin aloittaa jo tänään eikä lykätä aloittamisesta ikuisesti huomiseen.

Se kaikki on kiinni sinusta itsestäsi.

Haluatko vai et toteuttaa unelmasi? Haluat. Olen varma, että haluat. Kaikki haluavat ja jos eivät, niin kaikkien ainakin pitäisi haluta. Myös sinunkin.

"Et saa periks antaa, vaikka menis pieleen. 
Elämä ei aina seuraa suunnitelmaa. 
Toiset ei voi sitä päättää missä sun rajat on - 
aidat on vaan hämäystä, maailma on rajaton." 

Mariska - Rajaton 

"You cannot protect yourself from sadness without protecting yourself from happiness." — Jonathan Safran Foer

On aika yrittää kirjoittaa. Olen koko elämäni riippunut ihmisten ryysyissä viimeiseen asti, mutta samalla myös työntänyt heitä pois siihen asti, kun he eivät ole jaksaneet enää välittää mitä seuraavaksi tapahtuu. Sanotaan, että kaikista mukavimmallakin ihmisellä on aina rajansa, joten heitä ei pidä testata - kaikista mukavinkin kyllästyy aina lopulta, jos ei saa mukavuudestaan mitään takaisin.

En voi sanoa, että olisin oppinut jo läksyni, mutta olen oppinut, että käytöksessäni jonkin pitää muuttua, sillä en halua olla onneton lopunikääni. Olen lukenut valtavasti kirjallisuutta kuten psykologiaa mielenterveydestä, tutkimuksia yksinäisyydestä ja viimeisin hankitani on ollut Kimmo Takasen Tunnelukkokirja. Se on valaissut elämässäni paljon siitä, miksi käyttäydyin niin kuin käyttäydyn. Ja tiedän, että yritän suojella itseäni suruilta sekä myös onnelta vain sen takia, etten jäisi yksin. Mitä silloin käy? No, sitä jää yksin. Jos ei fyysisesti, niin vähintäänkin henkisesti. Silloin on aivan samatekevää mitä kukaan sanoo, tekee tai antaa - se on samantekevää, jos sitä ei ota itse vastaan. Ja ihminen ottaa vastaan vain sen rakkauden, mitä se kokee ansaitsevansa. Eli silloin se ei ota vastaan oikeastaan mitään, rakastipa kuka vain kuinka paljon tahansa.

Tältäkö tuntuu, kun näön menettää? 
Katosi värit, nyt on vain pimeää 
Kuin unissa koittaa huutaa 
Ei oo ääntä ilman kuulijaa

Olen saanut elämässäni paljon hyviä asioita ja olen ollut niistä kiitollinen, mutta en silti tarpeeksi vilpittömästi onnellinen. Onni ei ole koskaan tehnyt rintaani pesää ja sen kerran, kun se olisi voinut tehdä, pelkäsin tulevaa halvaantuakseni asti. En antanut itsestäni ulos edes viidesosaa sen takia, koska pelkäsin menettäväni sen pian kuitenkin. Mikä loistava noidankehä siihen, että juuri pahin uhkakuva toteutuu silloin, kun sitä vähiten haluaisi, sillä itse antaa kehän päättyä siihen pisteeseen. Sitä ei edes huomaa itse, mutta mitä enemmän suojelee itseään tunnemyrskyiltä, sitä enemmän suojelee myös toista ihmistä tunteiden osoitukselta ja jättää toisen tyhjäksi sekä kylmäksi- vaikka hekään eivät itse tajuaisi sitä. Minulle on usein suhteen jälkeen sanottu, että olen ollut heille kultaisin nainen ikinä ja ikävä on jäänyt painamaan rintaan vielä vuosien jälkeenkin, mutta he eivät ole silti kestäneet sitä miten yksinäiseksi olen aina itseni tuntenut. Olen rakastanut heitä enemmän kuin kukaan ja niin paljon, että heitä on pelottanut se rakkauden määrä, jonka olen heille antanut. Useimmiten se ei kuitenkaan riitä, että on aina vierellä hädän hedellä lohduttamassa, tuo kukkasia ja kirjoittaa lukuisia kirjeitä - toinen ihminen tarvitsee lähelleen toisen ihmisen henkisellä tasolla, mitä en ole koskaan pystynyt pelkojeni takia antamaan.

Ehkä elämä on sotkuhetkiä
Pitäs irti päästää kun ne on mennyttä
Sä et tarvii mua enää mihinkään
Haluaisin sua lyödä, muttet tunne mitään

Ihmissuhde ei toimi, jos molemmille ei anneta aseita satuttamiseen. Kenelle tahansa aseita ei kannata antaa, mutta se tarkoittaakin sitä, että aseet annetaan yleensä ihmiselle, jonka ei uskota ikinä satuttavan millään tavalla. Todellisuudessa kaikki ihmiset satuttavat toisiaan jollain tavalla, olipa ihminen kuinka lähellä tai kaukana, mutta täysin ehjää ihmissuhdetta ei ole olemassa. Jos on, se on vain iso valhe ja oletuksena sattuu huomattavasti enemmän sitten jossakin vaiheessa, jos uskotaan, ettei toinen voisi ikinä millään tavalla satuttaa. Aina sattuu. On eriasia, miten asiaa käsitellään. Jos sulkee itsensä kaikelta mahdolliselta satuttavalta, sulkee itsensä myös kaikelta mahdolliselta hyvältä. Ei ole olemassa toista ilman toista ja ne kaksi vain täydentävät toisiaan.

Ei ole olemassa myöskään sellaista täydellistä ihmistä, joka aina muutamassa päivässä tai tunnissa selviäisi täydellisesti mistä tahansa kriisistä. Elämän vaikeimpia asioita on pyytää apua, mutta apua kannattaa aina pyytää ja ottaa vastaan, jos hätä on todellista. Ei ole olemassa ihmistä, joka ei koskaan sortuisi, sillä suru on normaali reagointitapa ja se on täysin okei. Kaikkien elämään kuuluisi kuulua surua sekä iloa samalla tavalla. Toiset ottavat vastaan vain toisen puolen ja toiset eivät tunnu ottavan mitään - ja yksinäisyys on tutkitusta vaarallisempaa kuin syöpä. On harmi, että ihmiset eivät ymmärrä aiheuttavansa sitä itse itselleen ja syyttävät siitä muita, ajaen loputkin ihmiset ympäriltään pois joko takertumalla tai sanomalla sen vanhan kliseen aina hädän hetkellä "kyllä mä pärjään." Ei aina voi eikä tarvitsekaan pärjätä eikä ainakaan yksin, usko pois. Kukaan ei ole supermies eikä supernainen, jokainen on vain hauras ihminen, mutta kukaan ei voi tietää kuinka vahva todella voi olla ennen kuin on pakko olla vahvempi kuin koskaan ennen on ollut. Se ei kuitenkaan tule sillä, ettei tunteitaan koskaan käsittele eikä koskaan ole iloinen eikä surullinenkaan. Kyse on pitkälti siitä kuinka omia tunteitaan käsittelee, kuinka paljon apua itselleen sallii ja kuinka usein sitä ymmärtää muilta pyytää - ihminen on loppupeleissä laumasielu ja sellainen olento ei tule koskaan pärjäämään ilman laumaansa.

Oot luodinkestävää, oon aseeton sun edessä
Mut tarviin sun silmiä, vaikket nää mua niillä enää

Kuulin jo 10-vuotiaana ystävältäni aforismin: "Yksin on kiva olla, mutta yksinäinen ei ole kiva olla." Se auttoi minua pääsemään elämässä alkuun, sillä olen tähän päivään asti ajatellut lämpimästi ystäväni sanoja aina, kun olen yrittänyt paeta porukoista pois ja työntää ystäviänikin luotani pois. Luojan kiitos, he eivät kuitenkaan ole viereltäni koskaan lähteneet ja voisinpa tähänkin muutaman kyyneleen nyt taas valuuttaa, sillä en osaa varmaan ikinä myöntää edes itselleni miten paljon se on henkilökohtaisesti merkinnyt. Typeräksi ja itsekkääksi pässinpääksi itseäni sanoisin, kun aina tarvitsee olla sarvet ojossa johonkin suuntaan valmiina lävistämään viimeisenkin apua tarjoavan. Sillä aina se sama lause kuuluu, kun joku tulee pitämään olkapäästä kiinni surullisena: "Painu helvettiin - pärjään kyllä, mutta en todellakaan tarvitse apuasi. Lopeta." Samoin Chisu laulussaan Vapaa ja yksinäinen laulaa, että "ja musta tuli vapaa - mutta joku sarvipäinen lisäs sinne -äinen, ja musta tuli vapaa ja yksinäinen." 

Samat kädet, samat kasvot, eri mieli - ootko se vielä sä? 
Eri mieli ... Ootko se sä?

Mutta ei parannus koskaan lähde muista vaan itsestä. Se pitää ymmärtää itse, mikä omassa toiminnassa mättää ja miksi kaikki lähtevät, vaikka yrittäisi omalla toiminnallaan juuri pitää kaikki lähellään löysässä hirressä.

Joten rakkautta jokaiseen maailmankolkkaan ja toivottavasti tekstistä oli apua jollekin, että joojoo, muistakaa nyt olla ystävällisiä kaikki toisillenne ja pyytää sitä apua. Heittäkää kommentit muihin välityspalvelimiin (blogin kommenttiboksi ei toimi!) 

Hyvää joulua kaikille melkein yksinäisille sieluille.

Pikkulainaukset tekstin välissä ovat muuten Sannin kappaleesta Luodinkestävää.