MEJIBRAY to Finland?

MEJIBRAY to Finland
(Ylläolevasta linkistä pääset adressiin.)

Maailmanlopun loppua odotellessa päätimme luoda adressin, jonka tarkoituksena olisi tuoda MEJIBRAY Suomeen. Kulissien takana mietimme jo Hipsun kanssa mitä hullutuksia voisimme vielä keksiä, joten päädyimme tähän.

Tarkoituksenamme on kerätä vähintään 100 nimeä kyseiseen adressiin, jotta voisimme todistaa, että Suomessa on vielä faneja jrockille. Jos saamme ne täyteen, aiomme lähettää adressin eteenpäin esimerkiksi JrockSuomelle. Joten mieluusti keräisimme nimiä vielä enemmänkin - mutta siihen tarvitsemme myös TEIDÄN apuanne ja jaksamistanne!

Joka tapauksessa, mitä pikemmin saamme nimet kasaan, sitä parempi. Nyt adressi on ollut jaossa kaksi vuorokautta ja olemme saaneet loistokkaat 53 nimeä jo täyteen, joten erittäin suuret kiitokset levitykseen jo osallistuneille ja adressiin nimensä pistäneille! Mutta vielä pyydämme teitä jatkamaan hetken, jaksamaan tämän bändin eteen niin kuin hekin näkevät töitä meidän eteemme.

Jos olet siis kiinnostunut saamaan MEJIBRAYn esiintymään Suomen arktisiin oloihin, ole hyvä ja allekirjoita! Jokainen nimi on nyt kullan kallis.

Pyydämme sinua myös sormet ristissä levittämään viestiä eteenpäin kaikkiin mahdollisiin yhteisöpalveluihisi, jotta pääsisimme tavoitteeseemme lähitulevaisuudessa, koska on sanomattakin selvää, että kahden ihmisen voimin tämä ei pelkästään tule onnistumaan. Adressin voit jakaa seinälläsi esimerkiksi muiden osallistujien tai Facebook-tykkäysnimen kautta tai linkin kopioimalla. Toinen vaihtoehto on myös twitter, tumblr ja niin edelleen. 

Kiitos jo etukäteen mahdollisesta nimestäsi adressissa ja sen levityksestä! ♥

Please, stop this pain.

"Se antaa minulle kaiken minkä tarvitsen,
ja auttaa minua elämään sovussa kylmyyden kanssa.

Teet minut sairaaksi koska minä palvon sinua niin.
Rakastan kaikkia likaisia temppuja, ja kieroja pelejä joita pelaat minulle."

He kertovat kivusta. Masentuneisuudesta. Todellinen hyvinvointivaltio ympärillämme. Lapset, nuoret, aikuiset ja vanhukset - he kaikki kärsivät. Kylmettyneet mielet ja sanomatta jätetyt sanat tekevät katkeroituneen pesän sisällemme, emmekä pääse niiden otteesta enää irti. Emme voi vain hymyillä ja sanoa, että kaikki on hyvin, kun hymymme eivät ulotu enää silmiin asti.

Koska halusin kuitenkin itse kirjoittaa asiasta, huomasin muutamia päiviä sitten erään naisen tiivistäneen sanani yhteen postaukseen. Aloitin itse saman aiheen postauksen useita kertoja, mutta nyt ajattelen, että mielipiteeni käy julki hänenkin kauttaan, joten viekää itsenne kyseiseen postaukseen tästä.

Sen jälkeen halusin vuodattaa kaikki tunteeni tänne - julkisesti, kaikkien nähtäväksi. Olen kuitenkin ihminen, joka kaikista kivuistaan huolimatta yrittää pitää suojamuurinsa yllä. Jos vuodattaa nettiin asioitaan, pitää olla valmis myös kärsimään seurauksista. En ole oppinut sitä itse, olen oppinut sen ystävieni kautta. Mutta silti varomattomasti vuodatan nähtäviksenne kaiken: ajatukseni, sisimpäni, mutta ette silti tunne minua, ette tiedä minusta mitään. Osa teistä ei todella tiedä edes oikeaa nimeäni.

Siksi haluaisin, että todella ne ihmiset, jotka haluavat tutustua sisimpääni, ottaisivat ohjat käsiinsä ja tulisivat häpeämättä luokseni. Haluan saada aikani riittämään kaikille, haluan saada kokemuksia toisista ihmisistä lyhyen eloni aikana niin paljon kuin se on vain mahdollista. Koska haluan eniten elää ja tanssia, juhlia elämää sellaisena kuin se onkin.

Kärsin tosin itsekin monenlaisista kivuista, monenlaisista ongelmista. Kenenkään elämä täällä ei ole ruusuilla tanssimista, se ei koskaan tule olemaan helppoa, mutta kuten olen monta kertaa aikaisemminkin sanonut, kaikki johtuu suhtautumistavasta. Jos on valmis kaatumaan, on menettämässä otteensä itsestään. Jos tulevaisuutta ei näe, on valinnut tien, jossa valon kurkottelu ei kuulu omiin periaatteisiin. Mutta silloin pitää hakea apua. Myöntää itselleen olevansa sairas. Sen vaiheen läpikäyminen itsensä kanssa ei ole helppoa, mutta ajallaan se on palkitsevaa. Se opettaa miten elämä ei vielä ole tässä vaan kaikesta on mahdollisuus parantua.

En olisi halunnut vain siksi nyt enempää, koska halusin jakaa kuvia, missä en kuitenkaan onnistunut. Halusin vain vuodattaa muutaman ajatuksen kivun ajattelusta - vaikka ne raapaisevat vain pintakerrosta, jos raapaisevat sitäkään. Ne ovat jo usein hokemiani asioita, ne eivät tule yllätyksinä, mutta muistutan siitä onnekkaita kulkijoita, joilla on vielä tulevaisuutta tässä maailmassa. Eniten se on heille, jotka kokevat, että kaikki on turhaa, mutta he haluavat vain lopettaa kivun, haluavat elää ja olla murehtimatta asioista. Uutta tarmoa peliin sekä itsenäisyyttä tarvitaan aina, jotta kukaan ei lannistuisi ollessaan yksin ja luovuttaisi kokonaan.

Itse juuri nyt kituutan elämäni yhtä vaikeimmista hetkistä. Rakkaastaan luopuminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun on itse se, joka tulee jätetyksi. Sanoin kuitenkin parantuvani pian enkä anna lamppuni sammua. Ajoittain pilvien välistä peittävä valo jaksaa aina vain kannustaa jaksamaan huomiseen. Ainut vika tässä vain on se, että en tunne enää mitään. Jaksan, mutta en tunne. Se on syy, miksi todella jaksan tarpoa eteenpäin, koska en välitä mitä tapahtuu. Rakkaus itseäni kohtaan on syöty ja kadonnut, mutta yritän saada sen jälleen kasaan uudelleen. En voi olla varma onnistunko siinä koskaan.

Hän sanoi haluavansa selvitä oman päänsä kanssa, mutta jätti minulle omani. En tiedä olisinko katkera vai tyytyväinen siitä, että minut jätettiin vaillea apua hänen taholtaan, vaikka hän sitä minulle tosin kovasti tarjosikin, jotta voisin parantua. Loin mielipiteeni asiasta kuitenkin sen ympärille, että hänen tilannetajunsa oli kerrassaan loistava: minä halusin vain puhua ja uskoin jo parempaan huomiseen. Olin valmis selvittämään asiat ja jatkamaan siitä eteenpäin paremmin, rakastumaan uudelleen, mutta hän päätti paeta ja antaa minun jatkaa omia teitäni eteenpäin. Koin jälleen vääryttä, jollaista en ollut kuvitellutkaan. Se sattui valitettavasti enemmän kuin mikään vuosiin, ravisteli tunteeni hereille ja sen jälkeen, kun se oli syönyt sisältöni kokonaan, pisti käyntiin euforian aikakauden. Kivun euforian, ei minkään muun.

"Rauha synnyttää meidät ja repii meidät erilleen,
ja tekee meistä merkityksettömiä taas.
Saat meidät haluamaan kuolemaa. Leikkaisin nimesi sydämeeni.
Tuhoamme tämän maailman sinun vuoksesi.
Tiedän, että haluat minun tuntevan kipusi."

Eliminaatio

Viimeinen ja kolmas teksti. Ja tätä pidän skaban voittajana!

En omista muuta sanottavaa kuin tiesin saaneeni käsiini jotakin täydellistä tämän ensimmäistä kertaa luettuani. Se pisti todella miettimään - kylmäämään kuin miltei itkemäänkin.

Kiitän kaikkia mukana olijoita vielä kerran, koska voin sanoa omaan makuuni tason olleen erittäin kova ja tekstien poikenneen toisistaan hyvin rajusti, joten valinta oli oikeasti vaikea tehdä. Mietin koko viikon mihin järjestykseen tekstit laitan, muttan lopulta päädyin tähän - nyt toivotan kaikille onnea ja voin suositella kaikille todella lämpimästi kirjoittamisen jatkamista sekä siinä itseään kehittämistä, koska teillä on todella taito hyppysissänne!

Nyt toivotan vain hyvää lukukokemusta sen enempiä höpisemättä.

3. Eliminaatio

Kappaleena the GazettE - 余韻 (Yoin)
Kirjoittajalta Mila.

Tapasin aina rakastaa sadetta. Jokaista valon kadottamaa pisaraa ja niiden tuhannesosia. Rakastaa ja vihata samaan aikaan, tilanteesta riippuen. Ainahan kaikki riippui jostain, roikkuen toisaalla. Seisoin selkä myrskyyn päin, kasvojen hukkuessa viileän veden alle. Surrealistisesti ajatellen, en suunnitellut hukuttautumista todellisuudessa. Realiteettini vain tahtoi poiketa muiden näkemyksistä joka asiassa.

Rakastin sadetta ja sateen ruumiillistumia.

Tänä päivänä en kumpiakaan.

Veden valuessa mustista hiuksista kaulalle, en tunne kylmää, en vapise. Pisaroiden tippuessa asteittain alemmas, en tunne kosketusta. Tiedostamattani ja tiedostaessani, olen saanut kuolion. Raajojani ei amputoida, en koe itseäni sotilaaksi ja jalkani ovat kunnossa, kuten myöskin kädet. Ainakin viimeksi tarkistaessani.

Jos saisin, poistaisin rintakehästäni rintalastan ja ylimmät kylkiluut. Taivuttaisin ne sivuille vetäen lihaksen ja pintakerrokset ihoa myöten pois edestä. Rikkoisin pullon iskemällä sen kaulan asfalttiin, sillä pullonkaulat ovat liian ahtaita kulkemiseen. Pullon upottaisin kehooni pohja edellä antaen sen kolahtaa selkärankaan.

Silloin seisoisin sateessa viimeisen kerran ja leikkisin perhosten sateensuojaa. Sade piiskaisi selkääni kasvojen sijaan ja valuisi hitaasti maahan.

Vaikkei yksikään perhonen tekisi pesäänsä tarjoamaani asuntoon, olisin kuitenkin antanut mahdollisuuden.

Niin itselleni kuin turvaa hakeville. Ovethan olisivat avoinna muillekin, kaikille oikeastaan. Jotkut nauttisivat ruumiistani omanaan ja valtaisivat kauttaaltaan. Mikään ei ole riittävää, ei niille kärpäsille, jotka syövät ja kylvävät ruumiini täyteen itseään.

Kuten sateen ruumiillistumat, jotka veivät mukanaan sateeni ja korvasivat kuoliolla.

Sillä minä en tunne sadetta, enkä omaa eksistenssiäni.

He katsovat ja vastaan katseeseen ilmeettömänä.

------

Voit tulla lunastamaan pullosi seuraavalla tapaamiskerralla. ♥:lla, Shato.

Reason to live

Toinen kirjoituskilpailun teksti löytyy tänään täältä. Pyydän taas taustamusiikkia, koska se sai tekstin todella elävöittymään oikeaan muotoonsa - saamaan pintaan samaistumista ja toiveita, hetken onnea. Entä mitä se tekee sinulle?

2. Reason to live

Kappaleena Kiss - Reason to live.
Kirjoittajalta Bakanami.

Luulitko tosiaan voivasi jatkaa elämääsi viinan kittaamisella ja kämppien paskomisella? Ihan kiva, mutta sitä ei tee muut kuin rokkarit keikkojen jälkeen. Suosittelen jatkamaan matkaasi. Tunnen oloni niin vahvaksi, kun saan tehdä mitä ikinä haluan. Haluan nauttia elämästä ja ottaa siihen voimaa rakkaudesta ja musiikista. Se tunne pitää sinut elossa, kun saat vapaasti näppäillä yleisölle itsevarmasti kitaraa ja unohtaa muun. Suu nousee väkisin hymyyn. Mieti sitä tunnetta, kun näet lempibändisi lavalla ensimmäistä kertaa, ja he soittavat lempikappalettasi. Haluat vain itkeä onnesta, kiljua ja pomppia. Se tunne pitää sinut elossa pitkän aikaa ja saa jaksamaan uuteen huomiseen.

Comptine d'Un Autre Étè

Kirjoituskilpailu sai ansaitsemansa päätöksen - sain kolme upeaa tekstiä. Yksi niistä pisti sävellyksen keskellä melkein kyyneleet valumaan silmänurkista, toinen ajautumaan syvään mietintätaukoon maailmasta ja kolmas tuntemaan hetkellistä hurmiota muistojen ympäröivänä. Tässä on ensimmäinen teksti, olkaa hyvät! Pistäkää taustamusiikki soimaan ja nauttikaa. Suuret kiitokset kaikille osallistujille! ♥ Pahoittelen myöhästyneitä julkaisuja.

1. Comptine d'Un Autre Étè

Kappaleena Amelién soundtrackilta Yann Tiersen - Comptine d'Un Autre Étè.
Kirjoittajana Keisari Kekkonen, kuten soittajatähtemme halusi.

Jollain lailla sanoitetun laulun kirjoittaminen tuntui alkuperäisen tarinan pettämiseltä. Ja pyydän anteeksi, mutta tätä tunnetta en voinut unohtaa, joten minun oli pakko vaihtaa musiikkia. Minun oli mahdollista kirjoittaa tarina vain sanoittamattomalle laululle; eihän yksi melodia voi omata aitoa tarinaa ja, mikäli tarinan on ehtinyt jo kuulla, toisen, tuntemattoman sanoja.

En puhu sanaakaan ranskaa, mutta olen lähes ammattimaisenomainen muusikko. Osaan erottaa musiikista preludion, taustat, modulaation, tahtiosoituksen ja crescendon. Ja näin yksinkertaisessa pianokappaleessa niitä ei edes käytetä. Mutta kukaan ei kieltänyt, etteikö yksinkertainen voinut olla kaunista tai musiikkia voinut soittaa ranskaksi.

Ja haluatteko tietää, miksi olen näiden myrskyisten 12 vuoden jälkeen edelleen muusikko?

Kerran maankuulu kapellimestari ja pasunisti sanoi minulle: "Musiikki on silloin hyvää, kun se aiheuttaa kylmiä väreitä." Enkä ole ikinä kyllästynyt kuulemaan monien melodioiden, riffien, bassolinjojen ja nimien takana piilevää tarinaa. Ja minua kiehtoo, miksi samat sävelet, toisin kuin kirjaimet, kertovat muille aivan eri tarinan.

Minulle tämä laulu kertoo tarinan tytöstä. Aivan tavallisesta tytöstä, joka on päivän talven loskasäässä Pariisin katuja käveltyään noussut maanalaisen verkostoon. Tytön kotiin on kolmen metrovaihdoksen verran matkaa. Keskimmäisessä metrossa tyttö on asettunut istumaan yhteen loppupään vaunuun ikkunan viereen. Tuolit on asetettu selkä ikkunaan päin ja tyttö istuu poikittain sillä jalat eteen ojennettuna pää nojaten ikkunaan.

Metro nousee välillä maan pinnalle ja kiitää talojen ja autojen ohi, kunnes sukeltaa taas maan sisään. Tyttö tuijottaa ulos näkemättä mitään. Hän ei välttämättä edes ajattele mitään tai ehkä ajatteleekin, mutta sitä hän ei paljasta kenellekään - eikä välttämättä edes ajattele toiste. Tyttö on istunut siinä jo viisitoista minuuttia- ja puolitoista tuntia- ja kaksi tuntia, neljäkymmentä kolme minuuttia - ehkä ikuisuuden. Ja ehkä metro vain nousee maan pinnalle vain sukeltaakseen jälleen takaisin ja ehkä tyttö ei ikinä pääse oikealle laiturille. Ja kuka sen tietää, kuinka pitkäksi hetki on määritelty? Ja ehkä hän vain istuu sillä penkillä ikuisuuden.

Kyyhkynen hiljaa laulaa

Sä olet lintu joka ei oppinut lentämään,
et siipiäsi koskaan oo päässyt käyttämään.
Juopuneena jumalat sun kohtalosi arpoivat,
synnyit pesään pimeään kylmyydestä kärsimään.

Ne sydämesi särkivät, mut siipesi ehjät on,
vielä voit valita itselles toisenlaisen kohtalon.
Ja tulee sekin päivä kun lähdet lentämään,
saat vapaudessa laulaa ja illan tullen käydä lepäämään.

Kukkurukuu, kuule kuinka pihapuun
kyyhkynen hiljaa laulaa.

Mariska - Kukkurukuu

Cherished dreams forever asleep

Se talvi oli kylmä ja sateinen. Paljon lunta ja jäätynyt aurinko soihtuna taivaalla.

Tuijotin ikkunastasi hiljaa ulos. Aamu oli noussut kalpeana yllemme enkä olisi koskaan toivonut sen laskeutuvan luoksemme. Kätesi laskeutui lantiolleni. Tiesin sinun heränneen, mutta en reagoinut mitenkään. Rakastin sitä, että koskit minuun omatoimisesti. Minun ei tarvinnut kannustaa siihen sinua, ei käskeä tai kehottaa. Se vain tapahtui. Painoin silmäni kiinni ja hymyilin itsekseni, lämmön läikehtiessä rinnassani sen olemattoman hetken, kunnes nostit kätesi pois ja käänsit minulle selkäsi. Olisin halunnut itkeä, koska niin nopeasti mielialani vaihtelivat, vaikka makasinkin vain rauhassa ja hiljaa paikallani kuin olisin ollut unessa. Etkö halunnutkaan minua? Enkö ollutkaan tarpeeksi kaunis?

Lips are turning blue, a kiss that can't renew. I only dream of you, my beautiful.

Kohottauduin istumaan, siirtäen peiton hitaasti sivuun. En halunnut herättää sinua tai häiritä untasi, vaikka tosiasiassa tiesinkin jo olevan sinun hereillä. Päästin hiljaisen huokauksen suustani ja nousin ääntäkään päästämättä, astellen hiljaa laukulleni. Puin paidan ja housut ylleni, kunnes hetken penkomisen jälkeen savuke kohosi huulilleni. Olisin halunnut kovasti sytyttää sen siinä sisällä seistessäni, heittäytyä sängyllesi viereesi ja ravistaa tuhkat vaatteillesi lattialla. Olla välittämästä mistään, kenestäkään lähelläni. Vain olla ja haaveilla, valvoa untasi ja tutkia kaunista kehoasi katseellani iltaan asti. Silti vain katsahdin sinua olkani ylitse ja käänsin selkäni sinulle kuin sinäkin olit hetki sitten tehnyt minulle. Astelin ulos ovesta, se ilmoitti hiljaisesti karkumatkastani sinulle. Sen jälkeen sain tuntea pakkasen kasvoillani, kylmyyden luissa ja ytimissäni. Se ei haitannut minua. Tärisin hieman, mutta se vain kuului asiaan. Pakotin sillä ajatuksella kylmyyden kauemmaksi minusta. Nyt kaivoin kännykkäni hupparini taskusta, vein kuulokkeet korviini. Ruled by secrery. Jotakin niin kaunista. Voimakas pianokonsertti alkoi raikua korvissani kuin useita kertoja ennenkin.

Repress and restrain, steal the pressure and the pain.
Wash the blood off your hands. This time she won't understand.

Change in the air and they'll hide everywhere, and no one knows who's in control.

Et tulisi koskaan tietämään mitä kaikkea päässäni juuri sillä hetkellä liikkui. Pidit minusta humalassa, niin olit sanonut. Näytin tunteeni, jotka velloivat sisälläni vuodesta toiseen, kuukausien vaihtuessani niiden mukana. Halusit auttaa minua käsittelemään niitä ja vain silloin sait siihen todellisen tilaisuuden. Olin tulta ja tappuraa, mutta olin haudannut sen sisälleni. Ulkokuoreni olin kasannut jäästä ja ylimielisyydestäni, jotta selviäisin elämästä paremmin kuin ennen sinun tapaamistasi. Paransit minut, mutta samalla rikoit sisintäni koko ajan yhä enemmän. Minuun sattui niin paljon joka kerta, kun jouduin lähtemään luotasi pois. Koin kipua jokaisella kerralla, kun itse yritit lähteä luotani väkisin pois ystäviesi takia. En enää pystynyt käsittelemään sitä tosiasiaa, etten olisi jonkun elämäni kirkkain tähti, vaikka sitä kaikin tavoin yritin.

Sing for absolution. I will be singing, falling from your grace.

Olin kitsas lapsi, vaikea nuori käsitellä. Olin oppinut tapaamisesi jälkeen paljon. En voinut kiertää nuoruuttani enkä voinut kuvitella, että olisin voinut kasvaa aikuiseksi väkisin. Halusin vain näyttää sinulle, että osaisin olla kypsempi, koska muuten olisin ollut pelkkä kakara vierelläsi. Koska haalin kunniaa ja hyvyyttä, halusin käyttäytyä fiksusti. Sairauteni kuitenkin esti sen. En pystynyt toteuttamaan sinun vaatimuksiasi enkä omiani. Niitä, jotka itselleni olin laatimalla laatinut. En ole aikuinen, vaikka sitä kovasti yritän. Anna anteeksi kaikki virheeni. Kyynel valuu poskelleni, ihmettelen miten se ei tässä jumalattomassa pakkasessa jäädy paikoilleen. Pyyhin sen pois ja vien savukkeen huulilleni, vedän syvään henkeä. Ehkä olen joskus parantunut, jotta pääsen aloittamaan uuden elämän kanssasi sellaisena kuin mitä todella olisin sen halunnut olevan.

There's nowhere left to hide, in no one to confide.
The truth burns deep inside and will never die.

Et tule koskaan tuntemaan minua kokonaan. Kukaan ei tule tekemään sitä, ei kokonaan. Luotan helposti, mutta vaikka antaisin sen vaikutelman, lopetan asioideni vuodattamisen samantien, jos en saa heti vastaanottoa teorioilleni. Olen sulkenut ajatukseni kuoren sisälle sitä varten, että joku joskus voisi selvittää kivisen tiensä syvälle sisimpääni. Monet kaatuisivat sitä yrittäessään, monet tulisivat sieltä itkien takaisin ja verta katkerasti valuen. Mutta tiedän, kukaan ei halua päästä käsiksi petooni ja kesyttää sitä. Se on villi ja vapaa, sitä ei voi ottaa hallintaansa. Se haluaa selvittää maailman jokaisen salaisuuden, johon meillä kenestäkään ei koskaan tule olemaan tarpeeksi aikaa. Liekki ei tule sammumaan ennen kuin se on tyydyttänyt tiedonjanonsa kokonaan. Siihen saakka se palaa roihuten, kunnes ei ole enää mitään mitä etsiä. Tai töihinsä pakotettu sydän ei jaksa enää jatkaa matkaansa eteenpäin.

There's a part in me you'll never know. The only thing I'll never show.

Hopelessly I'll give you everything, but I won't give you up.
I won't leave you falling, if the moment ever comes.

Kohotan katseeni taivaalle. Se on kirkas, niin tyhjä. Rakastan sen ihmeitä ja tiedän, että joskus tulen olemaan osa sitä itsekin. Mutta miksi en omista siipiä, joilla lentää muiden lailla pois? Miksi kaikki hyvä lähtee silloin, kun sitä vähiten odottaisimme? Pudistan päätäni. Avaan oven ja palaan sisälle. Vieressäsi on ollut aina hyvä nukkua, joten heitän paitani huoneesi lattialle ja palaan makaamaan sängylle, vetäen jälleen varovasti peiton takaisin kylmän kehoni ympärille. Mumiset hiljaa unissasi, en saa siitä selvää - en olisi vastausta tosiasiassa kaivannutkaan. Kohotan käteni kasvojeni eteen. Arpia. Näen iholla verenpunaiset pisarat, mutta se on vain voimakas illuusio. Uppouduin mietteisiini jälleen. En pysty olemaan normaalisti, kun et ole vierelläni. En pysty ajattelemaan selkeästi, kun et tiedä mitä päässäni liikkuu. Silti en tule kertomaan tuskastani sinulle kasvotusten. En ehkä muulloinkaan. En vain pysty siihen.

It's plain to see it's trying to speak. Cherished dreams forever asleep.
Hopelessly I'll love you endlessly.

Rakastan sitä, miten elämä sattuu. Rakastan sitä, miten saan silti olla vierelläsi, vaikka en olisikaan tarpeeksi hyvä kaltaisellesi. Kuvittele minusta mitä tahansa, mutta rakastan sinua silti. Haluaisin todeta sen joskus kunnolla ääneen. Päästäisit minut lähellesi kunnolla. Joskus toivoisin, että repisit, rikkoisit, tekisit mitä tahansa, jotta voisin tuntea, että kosket minuun. Muutama kosketus ei riitä minulle. Ei edes tuhat suudelmaa, koska vaadin enemmän. Tiedät sen kyllä.

Rebuild and suppress.

Elämämme kulmakivet ovat sinun käsissäsi. Lahjoitan ne sinulle, koska olen liian heikko kantamaan tätä taakkaa, jota elämä minulta vaatii.

Kiitä auttajaasi suurin lahjoin

Seuraavan kerran, kun sinulla on henkisesti niin huono olo, ettet voi pitää sitä enää sisälläsi - ja menet puhumaan siitä ystävällesi - muista kiittää häntä ja valmistaudu antamaan sama ele takaisin kuuntelijallesi.

Näin ollen jotkut ovat aina auttamassa meitä. He kuuntelevat jokaisen pienimmänkin murheemme, näkevät lävitsemme kun meidän on paha olla ja kysyvät mikä meillä on hätänä. He huolehtivat meistä, ehkä usein jopa enemmän kuin omasta itsestään. He uhraavat aikaansa, voimavarojaan ja ajatuksiaan sinun ongelmillesi, he uhraavat kaiken saadakseen olosi paremmaksi, vaikka eniten saattaisivat tarvita sitä itsekin.

Kuunteleminen voi olla joillekuille helppoa. Usein kuitenkin, kun vuodattamiisi asioihin pitää myös sanoa jotakin, jolla osoittaa välityksensä, tilanne kääntyy päälaelleen. Sinun on keksittävä oikeat sanat toisen auttamiseksi. Sinun tehtäväsi kuuntelijana on asettua hänen tasolleen, tuntea toisen tunteet itsessäsi ja auttaa. Olla mukana jokaisella solullasi siinä mitä toinen kertoo, että voisit todella keksiä jotain, mikä saisi toisen loppuillan tai huomisen muuttumaan paremmaksi. Voin kokemuksesta todeta, että se on todellakin kaikkea muuta kuin helppoa.

Kun joku todella kuuntelee sinua sillä tavalla, olosi keventyy hetki hetkeltä, mutta kuuntelijasi voimavarat ovat täydellisen lopussa, kun lopetat oman vuodatuksesi. Siksi sinun pitää antaa siitä jotakin vastapalvelukseksi, jos välität kuuntelijasikin hyvinvoinnista, etkä välitä vain itsekkäästi omasta itsestäsi. Vaikka niin valitettavan monet ihmiset tekevätkin.

Kohtele muita kuin tahdot sinua kohdeltavan takaisin. Älä anna kenellekään kaikkea, koska vain aniharva on sen todellisuudessa ansainnut. Ja jos sinua autetaan, auta sinäkin auttajiasi. Koska viisaat itsekkäät ihmiset ovat itsekkäitä omakseen sekä myös toisien hyväksi ja saavat itsekkyydellään aikaan jotakin hyvää parhaimmassa tapauksessa molemmille osapuolille.

Kiitä kuuntelijaasi ja muista kuinka paljon itse uuvut jotakuta kuunnellessasi. Vain siten voit oivaltaa, millaisen vaivan toisen auttaminen todellisuudessa vaatii. Tie ei ole koskaan helppo eikä sillä ole loppua, mutta aina kannattaa yrittää.

Auttaminen itsessään ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys; me voimme jättää tekemättä sen tai voimme vain tehdä sen, eli valita vaikeamman polun kahdesta vaihtoehdosta. Meidän kuuluu arvostaa kaikesta sydämestämme jokaista ihmistä, joka valitsee näistä vaihtoehdoista sen viimeisen.

Koska kaikki eivät kuuntele. Ja harva tosissaan kuuntelee ja osaa sanoa jotakin. Se pitää muistaa. Muistaa aina, kun tapaamme ihmisen, joka on valmis uhraamaan itsensä meidän vuoksemme. Tai osan koko päivästään, minuutit tai auttamiseen käytetyt tunnit elämästään, jotka he voisivat käyttää mihin tahansa muuhun. Esimerkiksi johonkin, mitä tekisi heidän oman elämänsä paremmaksi, johonkin mikä saattaisi muuttaa heidän koko elämänsä - mutta he käyttävät ne tunnit ja minuutit henkilöön, jota he yrittävät auttaa.

Siksi auttaminen ja kuunteleminen eivät ole pieniä, jaloja tekoja koskaan. Joskus siinä voi riippua kiinni koko elämä.

Euforiaa haavoille ja rikkinäisille sydämille

nro 1. Psykoottinen orjatyö huumeille

Kadunkulmassa vaaniva narkkari,

oopiumille alistunut sosiaalitapaus.

Maailmamme toivon täyttämä ja maisemarikas –

kaupungeissa tuskan pyhätössä,

maalla kaukana kaikesta elävästä,

merellä kulkiessa rintaa täyttävän pelon keskellä.

Kiertävät hait ja suolainen vesi,

euforiaa aukinaisille haavoille tarjoaa.

~

nro 2. Olen lasillinen verenpunaista viiniä juhlavaatteillasi
 

Petollinen viini lasin pohjalla,

viimeinen osa kristallia lattialla.

Valkealla peitteellä punainen viiru,

silmät kostuneet ja pirstoutunut sielu,

kasvoilleni kiinni jäätyneet silmäluomet.

Huoran lailla itseäni tarjoan,

katso häpeämättä vain, tässä olen.

Joko arvaat, tiedätkö vielä käskijäni,

tahtosi on sanahelinää korvissani?

Kahleesi ovat hävettävän halpoja,

kiinalaista massatuotantotekoa.

Pidän lukua palavista katseistasi, 

et voi vastustaa valkeaa kehoani. 

Haluan matkustaa vain sinun kanssasi,

ykkösluokassa suoraan taivaaseen.

~

nro 3. Valtakunta mahtava taakse jää

Kevät antoi sanoilleni uuden merkityksen,

joten poimin mukaan vasta myrkystä selvinneen.

Osa kapinoivasta kansasta oli aikaansa edellä,

eivätkä he mietteitään voineet turhaan keksiä. 

Sen oli oltava totisinta totta,

puhdasta tietoa yhden ja ainoan taivaankannen alla.

Lautakunta, makaaberi näyttelijävalta,

katkerat käärmeet tienlaidassa kesäpakkasella,

korrekti sukupolvi ja viaton kehdossa makaava lapsi.

Heistä koostuivat pikkuvaltion päätöstalja, 

raa’at lait kirjoitettuna käärepaperissa,

eniten apua tarvitsevilta piilotettuina pankkiholvissa.

Sisällä uljaassa linnassa kruunun suloiset kavaltajat,

nuo naiset hienoihin pukuihinsa sonnustautuneet,

mutta sisimmissään kauan rauhaa jo huutaneet. 

Juottavat myrkkyä sairaille isännilleen,

tarjoavat kultaa ja rikkautta yksinäisille sydämilleen.

Huomaavat hekin luonnon äkkinäisen katoavaisuuden

vasta iltahämärän saapuessa avaraan eteiseen,

laskevien pilvien värjätessä seinillä tauluja suvun vereen.

Kellon eteenpäin siirtyessä kuin mukana ollen piirileikissä,

valtakunta taakse suuren universumin jää,

eikä sen tajuttuaan, kukaan heistä koskaan, tahtoisi olla tässä.

© Shato

Nauttikaa ja toteuttakaa itseänne.

"Meidän maailmankuvaamme kuuluu vain rahan sekä kunnian arvostus."

Olen herännyt luvattoman monta aamua miettimään ihmisiä. Omaa luonnettani, miten muut näkevät sen ja sitä mitä itse arvostan toisissa ihmisissä. Omasta puolestani horoskooppini kertoo minun olevan ylimielinsenä nähty maailmanparantaja, jonka pitää tehdä päätöksiä muilta kysymättä ja monenlaista arvostelua kestäen, jotta jotain maailman tilanteen hyväksi tapahtuisi hamaassa tulevaisuudessa.

Sanoisin tämän tarinan olevan totta. Koen maailmani idealistisena, mutta samaan aikaan äärettömän realistisena. En ota muiden virheistä oppia, vaan haluan kokeilla itse, koska se on paras tapa sisäistää asia kokonaan. En myöskään ota muiden neuvoja vastaan, koska näen omani parempina. Niin monet sanoisivat tätä ainoastaan itsekkyydeksi, mutta tunnetusti kuljen oman tieni härkäpäisenä eteenpäin ja tanssin oinaan lailla nuoralla. Houkuttelen parhaani mukaan leikkiin myös muut, koska jollekin onnekkaalle on tiedossa lopulta lottopotti perässäni, jos kaikki oikkuiluni ymmärtää sekä jaksaa painaa villaisella, mutta ottaa niistä silti samalla opikseen. Näin itse ainakin asian näen eikä se loppujenlopuksi mielestäni ole verrattavissa täydelliseen itserakkauteen, koska itseään pitää jokatapauksessa rakastaa, jos aikoo rakastaa jotain muutakin. (vrt. useimmiten käyttämääni lauseeseen; "rikkinäinen ihminen ei voi auttaa muita.")

1.

Ja pohjaan ajatukseni täydellisestä itserakkaudesta narsismiin. Tätä osaa emme yleensä juuri suomalaisina nimittäin pahemmin sisäistä. Kaikkien pitäisi mielestämme vähätellä itseään, saavutuksiaan ja onnellisuuttaan. Selän takana paskaa puhuvat ihmiset alkavat kiertää meitä heti, kun satumme heittämään väärän sanan itsestämme johonkin väliin. Kehummepa sitten onnistuneemme tänään meikissämme tai tehneemme hienon taulun omasta mielestämme, jonkun katse vertailee meitä päästä varpaisiin halveksuen. Myöhemmin kuulemme jonkun kuiskaavan, että "katso, miten ruma tuo tyyppi on." Ja sama toistuu sitäkin useammin, mitä enemmän sama henkilö itseään muiden silmissä tavallaan palvoo. Mutta kuka sitten käskee olemaan seinäruusukaan, joka ei ole koskaan tyytyväinen mihinkään? (Ja yleensä tyytymättömyyskään ei ole hyvä asia, joten deal with it.) Kuka käskee ihmisten kertomaan itselleen miten huonoja he ovat kaikessa mitä he tekevät ja miten kamaliksi ihmisiksi he ovat syntyneet? Jälkimmäiselle useinkaan ei edes vain voi mitään.

2.

En kuitenkaan sano, että kateellinen ei saisi olla - mutta tosiasia on, että kateellisuus yleensä myrkyttää paljon enemmän meitä itseämme kuin itse kateellisuuden kohdetta. Kateellisuus peittää näkyvistä kaiken sen, mitä itse olemme saavuttaneet ja tekee meistä muiden ihmisten silmissä heikkoja sekä halveksuttavia, vaikka emme sitä itse niin ajattelisikaan. Koska kaikissa meissä on kuitenkin jotain hyvää, niitä asioita pitäisi arvostaa ennen kuin rupeaa arvostamaan muiden saavuttamia asioita niin paljon, että niiden mollaamisesta tulee elämän päämäärä. Ja omasta kokemuksestani voin sanoa, että ainakin nykyään olen yrittänyt oppia näkemään kaiken mitä omistan ja sen mitä muilla ei ole. Pelkästään sillä voi välttyä jo monelta vitutuksen ja masennuksen aiheelta, koska huomaa, että aijaa, ei tässä oikeasti kaikki menekään niin paskasti. Onhan se kuitenkin aika alkeispsykologiaa, mutta kuitenkin erittäin tärkeää sellaista eivätkä monet tule koskaan huomaamaan sitä elämässään ennen kuin on liian myöhäistä.

Se on jo osasyy siihen, ettemme osaa nauttia mistään mitä saamme. Näemme vain aidan ja vihreyden sen toisella puolella, mutta aidan yli hyppäämisen jälkeen palaamme samaan lähtöpisteeseen missä olimme viimeksikin. Seuraava aita odottaa jo hyppäämisemme vaiheella edessäpäin. Siksi tärkeintä on päästä asioista itsensä kanssa sopusointuun. Sitä asiaa ei voi konkretisoida kuin esineitä ja ihmisiä, joita kyllä maailmassa riittää. Mutta kenenkään elinikä ei riitä siihen, että kävisimme ne kaikki maailman esineet sekä ihmiset läpi, jotta löytäisimme niistä täydellisimmän. Ja kukaan ei kuitenkaan ole koskaan täydellinen, joten etsintähän on täysin turhaa.

3.

Mitä tulee sitten kokonaisvaltaiseen arvostukseen, voisin kertoa itse arvostavani oikeasti ihmisiä, joilla on vahvat mielipiteet, jotka osataan perustella. Jokaisella on tarinansa, joten mielipiteensä ihmisestä pitää rakentaa niiden päälle. Rakastan myös heitä, jotka nauttivat elämästä täysin siemauksin, oli kyseessä mikä tahansa asia. He eivät ota elämää liian vakavasti , koska eivät kuitenkaan tule selviämään siitä hengissä. Tärkeintä on myös nähdä ne pienet asiat jokapäiväisessä elämässään. En koskaan itse osaa noudattaa sitä, mutta joskus havahtuu hetkiin, joina nauttii tuntemattomien hymyistä sekä sateen tuoksusta kesäilmassa. Välillä nauraa kovaan ja äänekkäästi, nauttien siitä ja antaa sen jatkua niin kauan, kunnes syytä nauruun ei enää olekaan, mutta pitää kuitenkin hauskaa siitä huolimatta.

Myös yksi arvostuksen kohteistani on ihmisen nautinto elämästä selvänä. Uskallus repäistä ja tehdä asioita muista ihmisistä välittämättä ilman päihteitä on kuin rohkeuden oma elementti. Kuitenkin niidenkin asioiden on hyvä pysyä niissä rajoissa, missä ne eivät lähde hulluuden aroille täydellisesti. Että omaa jonkinlaista moraalia ja pystyy jälkeenpäinkin muistelemaan asiaa erikoisemmin häpeämättä. Jokatapauksessa kuitenkin sanotaan, että maailma avautuu alkoholistille ja narkkarille vasta päihteistä luopumisen jälkeen. Kaiken näkee eri tavalla ja arvostaa muutakin, kuin ennen itseisarvoksi muodostunutta asiaa: näissä tapauksissa viinaa tai huumeita.

Sen päivän avautuminen oli siinä, toivottavasti nautitte.

There is only one truth.

"Kuin veitsi iholla viiltävät ajatukset ja mielessä pistelevät ruusunpiikit."

Inspiraatio on harvinaisen hukassa, siksi en ole palannut kirjoittamaan teille mitään viisasta enempää tai vähempää. Pahoittelen suuresti, koska tosiasiassa haluan kyllä kirjoittaa, mutta olen enemmän keskittynyt nyt Gallerian blogiini ja Tumblriin, jotta en räjähtäisi raivoamaan asiaan liittymättömille ihmisille ilman syytä.

Ajattelin postata tännekin siis tänään poimimani ajatukset kuvina sekä pieninä teksteinä ylös, koska tuntuisi turhalta panikoida harvinaisen apaattiseksi käyvien selitysten kanssa. Koittakaa nauttia ja repiä niistä irti, koska kuvien avulla ihmisten kerrotaan ilmaisevan itseään paljonkin nykyään. :___D

Ajatusosio, olkaa hyvät.

 

Ja loput ... 

Haluan tuollaiset kengät kyllä joskus. Myönnä vaan, pidät kuitenkin. |D

Ja joku aivan hellyyttävin kuva ikinä !

Jatketaan kaikki tästä kesäisillä fiiliksillä eteenpäin. Toivotan kaikille mahdollisimman hyvää lomaa ja päivänpaistetta pahempaankin yksinäisyyteen sekä toivottavasti jaksatte palata vielä näidenkin kirjoitusten pariin myöhemmin!

- Shato

Katseeni kohotan tulevaisuuteen

Kateus on yksi ehtymättömistä luonnonvaroista. Niin on mustasukkaisuuskin. En ymmärrä, miten voin kokea näitä tunteita, vaikka mitään syytä niihin ei tosiasiassa ole. Haluaisin vaan todella nyt jonkun viereeni, juuri tällä hetkellä. Ja toinen on kaukana, niin kaukana.

Kaikenlisäksi en ymmärrä alkuunkaan ihmisten puhumattomuutta. En itse tiedä mitä olen tehnyt tai sanonut väärin, saati sitten mitä olen jättänyt tekemättä. Kaipaan sosiaalisuutta, huomioonottamista ja ihmisiä ympärilläni - kuten kaikki muutkin. Mistään en vain tunne saavani tarpeeksi.

Onneksi Glorian keikka ja Tampereen tapahtumarikas ilta on kuitenkin tulossa, joten sosiaalisuuden kaipuutani paikataan edes jonkin verran. Anteeksi kuitenkin teille suuripiirteinen mietiskelyni. Blogini on pelastukseni, jonne haluaisin vapaasti vuodattaa tunteeni ja ajatukseni. En halua enää peitellä mitään mitä tunnen, koska olen huomannut sen olevan niin uskomattoman turhaa. Se ei auta. Se ei vie kehästä pois tai nosta pohjalta, jossa kukin tulee olemaan elämänsä eri vaiheissa.

Tämän lisäksi olen puhunut Jorin kanssa viimeaikoina kovasti aiheesta ajatusblogit. Kuten myös päiväkirjamaisesta vuodatuksesta kaikista asioissa julkisesti. Onko kukaan oikeasti valmis siihen? Kuinka revitty ja osa osalta seinille ripoteltu ihmisen tarvitsee olla, jotta hän pystyy siihen? Tosiasiassa itsensä avaaminen on ainakin omalla kohdallani ollut harvinaisen pelottavaa sekä häpeällistä. Kukaan ei halua tuoda julki ihmisyyden ajatuksiaan, joita he eivät tunne itsekään. Pakoileminen on helpompaa kuin asioiden kohtaaminen, mutta joskus yhteentörmäys niiden kanssa on pakollista. Mutta on hyvä, että edes jotkut meistä pystyvät tekemään sen.

Ja vaikka omaa pahaa oloaan ei haluaisi tuoda julki, itse olen halunnut kirjoittaa vuodatusmaista blogia sen takia, että jollekin toiselle saattaisi joskus olla hyötyä siitä miten paljon itse olen kärsinyt. Siitä ei ole hyötyä ehkä heti, mutta ihmisen sisäistettyä itsensä ja ympäristönsä, toisen ajatusmaailmasta voi tulla portti tulevaisuuteen. Jokaista nippelitietoa on käytettävä hyväkseen, jotta maailmassa selviäisi. Pienikin tieto asiasta, josta itse ei täysin tiedä mitä ajatella, voi olla joskus pelastus.

Sillä tavalla minä olen elämääni ainakin elänyt tähän asti. 

Emme tiedä maailmasta mitään

"Ja kun Aurinko korkeelta alemmas valuu,
muistan, et' nälkä on tunteista vanhin,
ja kun Aurinko kuulaana iltaansa sammuu,
muistan sen, kuinka vähän voi vieläkin tietää."

Sitähän olen aina hokenut. Me emme voi vähäisillä aisteillamme tietää maailmasta mitään, vaikka omistamme mielipiteitä, tutkijoita, uskomuksia ja lukuisia käsityksiä. Pidämme asioita pahana ja hyvänä, mutta emme voi väittää kenenkään olevan uskomuksineen väärässä tai oikeassa, koska emme voi todistaa sitä mitenkään. Kaikki riippuu siitä kuka ja minkä pohjalta asioita määritellään. Olemme puhuneet samoista asioista uskonnontunnilla nyt viimeisen viikon, mutta itse olen sisäistänyt nämä ajatukset jo vuosia sitten eivätkä tunneilla käydyt keskustelut ole tulleet yllätyksinä, joten pistän teidänkin päissänne ajatukset jälleen liikkumaan.

Voin käyttää oman mielipiteeni perusteluna tietämättömyydestä vanhaa vertauskuvaa tulesta ja luolasta. Vertaus kuuluu siis seuraavasti; "Kun luolan suulle sytytetään nuotio, näemme maailmasta todellisuudessa vain sen, mitä tulen luomat varjot muodostavat luolan perimmäiselle seinälle."

Tarvitsemme ihmisinä siis lukemattomia vertauskuvia asiasta, jos toisestakin, että ymmärtäisimme. Muuten emme pysty perustamaan mitään järkeen, johon useimpien mielestä kaiken pitäisi nojautua. Oletteko koskaan edes ajatelleetkaan, että kaikki ei vain ole kuuluisalla järjellä selitettävissä, vaikka mitä tehtäisiin? Moni saattaisi tähän sanoa, että tottakai on, kaikkeen pitää olla perustelu, mutta maailma ei ole niin mustavalkoinen miltä se joskus näyttää.

"Uskon vain sen, mitä näen." Uskot siis, ettei esimerkiksi ilmaa ole olemassa, vaikka ilman sitä ihminen ei todistetusti eläisi. Mitä sitten on olemassa ja mitä ei? Sen mukaan et usko siis edes omia ajatuksiasi, koska ethän voi nähdä niitäkään. Miksi sitten sanoit niin?

Yksi asia minkä siis olen aina liittänyt myös aisteihin on esimerkiksi uskonnollinen ja tieteellinen katselma maailmansynnystä. Eihän kukaan meistä voi tietää ja tutkijoiden sanomat asiat ovat vain arveluita asian todellisesta laidasta. Hekään eivät siis tiedä, mutta sokeasti ihmiset uskovat heitä, koska eivät halua ajatella asiaa omilla aivoillaan sen pidemmälle. Vaikka tietysti tässä vaiheessa sanon, että jokainen saa uskoa juuri siihen mihin itse haluaa - en estä sitä, mutta kannustan ajattelemaan omallakin pääkopalla. Se ei ole kiellettyä ja siksi omistammekin sellaisen, jotta voimme tehdä niin kuin itse parhaaksi näemme, ei kuin toiset parhaaksi näkevät. Siksi olemme erilaisia ihmisiä kaikki.

Lyhyt tykitys siis maailmankatsomuksestani, kiitos lukemisesta. Keskustelu aiheesta enemmän kuin sallittua. 

- Shato

Sokaistut ovat taivaansiniset silmäsi.

Lisää. Lisää. Ikuisesti vain lisää. Julkaisin saman tekstin nähtäville jokin aika sitten ja nyt se pääsee oikeuksiinsa uudelleen. Mitä pidätte? Tämän jälkeen katsotaan jo mitä muuta postattavaa sitten keksimme.

Pahoittelen vähän angstisen ja omalla tavallaan samanlaisen kaavan toistoa, mutta niistä on selkeästi ollut itselleni ominaisinta kirjoittaa. Puhun ilosta ja vapaudesta, mutta silti ne tunteet ovat olleet mielessäni hyvin vieraita jo muutamia vuosia. Kannustan teitä silti hymyilemään tämän tekstin jälkeenkin, koska te olette sen ansainneet. Kuka tahansa on.

Mainittakoon vielä, että nämä tekstit ovat vielä niitä muutamien minuuttien äkkisutaisuja, älkää olko siis liian ankaria.

"Vanhoja ja tuoreita haavoja hauraalla keholla,

tupakkaa sormien välissä kuin tuhoavana huumeena,

alkoholia selvänä virtaavassa veressä joka kohisee suonissa,

huumaavan naisen nimi sekä maku revityillä huulilla.

Kaltoinkohdeltu ihminen itsensä peilikuvana.

Kuvitelmana jotain esteettistä ja kaunista,

muotokuvana lasinsirpaleiksi särjetyn mielen perukoilla.

Äkkiseltään muuttunut elämä sen kaiken kannustajana.

Haavekuvat käsistä kuitenkin karanneet,

kaukana kaikki elämää kovasti turvanneet,

rauha ja lämpö sekoittuneena riipivään ikävään,

mutta armoa ei anneta ihmiselle tunteineen,

paremman elämän ja hurmion saamme aikaan

vain pää niin armottoman sekaisin.

Syitä etsien kutsuihin voi vastata,

vaikka mieluusti niistä erossa pysyisi,

kuka tahansa tätä harhakuvaa jo kauan elänyt.

Turhaa silti on kuvitella olevansa kokenut, 

koska vielä opittavaa on enemmän kuin kukaan on sallinut."  

"Kuva kasvoillasi heijastaa tuskaa.

Jos annat sen yhä suuremmaksi kasvaa,

turha on jälkeenpäin menneisyyden filmiä toistaa.
Haet lohdutusta väärältä puolelta saarta,

karnevaalien mentyä kaikki on niin tyhjää. 

Kivien kastelemaa hiekkaa,

myrskyjen tainnuttamaa kasvustoa,

kituvia raatoja pitkin rantaa. 

Mielelläsi juoksisit suolaiseen veteen,

mutta pelkosi ovat astuneet vapautesi eteen,

sokaisemaan taivaansiniset silmäsi. 

Anna minun parantaa ne,

teen sen kuitenkin paremmin kuin he,

jotka sitoivat sinut valheisiinsa kiinni." 

Illuusion keskellä.

"Se huutaa ja karjuu, tilaisuuden tullen rinnukseen tarttuu, 

seinään paiskaa ja sylkee naamaan ... "

"Vaikka olet siinä, niin lähellä,

ainoa toiveeni on nähdä sinut sylissäni.

Haluan hukuttaa meidät lainehtivaan mereen,

kuullaksemme tuulen ulvovan korvissamme.

Ja vielä, kun omistamme ikuisuuden aikaa,

näen käsiesi koskettavan ihosi haurasta pintaa.

Illuusion rikkoutuessa tiedän sen olevan hetki,

jolle on olemassa vain yksi ainoa renki.

Renki, joka nitoo kauneutemme yhteen,

varastaa sydämemme tehden niistä pellollensa lyhteen.

Lähtee hän sitten teilleen,

sisimmässään toivoen isäntänsä olevan tänään suopea.

Mutta totuus toisenlaisena myöhemmin paljastuu,
ja korea ilme kasvoillaan leveässä tuolissaan,

istuu vangitsija ja tuomari.

Yksinään valo heidän kasvoilleen kajastuu.

Sen vihdoin nähdessään,

peläten ja miettien onko liian myöhäistä,

kädet käyvät taistoon, suut kiihkeisiin sanoihin.

Kaksi vastapuolta eivät vain tiedä minne mennä,

ymmärtämisen käydessä päivä päivältä vaikeammaksi.

Sitten tuomarin kellon kilahtaessa, nousee meri uomistaan,

ottavat he hukkumaisillaan kaksin käsin tukea vanhoista kuomistaan.

Tovereista niistä, vierellä pysyneistä mielistä,

niin äkkipikaisista sekä satuttavista kielistä,

voimaa hakien, kannustusta tarviten, rakkauttaan ainoastaan soimaten."

© Shato

Suomalaisten tapaan

"Minä en unohda." Elämäni lyriikat; 

osa 2.

"Päädyin keräämään pätkiä sanoituksista lempiartisteiltani, koska en ole tavannut koskaan yhtä kauniita ja samanlaisella tavalla tarinan kertovia lyriikoita."

Viimeksi kyse oli ainoastaan armaiden japanilaisten kirjoittamista lauluista. Mukaan mahtui Gazettoja, Antikkuja sekä Miyavia - nyt ajattelin toistaa samat kurvit, mutta tällä kertaa suomalaisilla artisteilla, antaen teidänkin päästä mukaan normibloggaukseni maailmaan.  Toivoisin samojen lyriikoiden kertovan jotain myös teille.

"Sä et jaksa välittää, et jaksais yrittää, mut mä koitan sulle tämän toisin tavoin selittää.
Täällä täytyy kuljettaa kolmannenkin puolesta, sitä soihtua, jolla voi hetken pimeyttä valaista.
Täällä käynti kestää sen, pienen silmänräpäyksen, joten avaa silmät, katso eteenpäin,
ennenkuin taas;

Toiset lähtee, toiset jää.
Ne jää tänne yrittämään, tulla toimeen keskenään, aivan kuin eilenkin."

(Haloo Helsinki! - Toiset lähtee, toiset jää)

"Kun sä synnyit, kirjan kätees sait, siinä luki; ”elä oikein.”
Sut kultaan kastettiin, korkeelle nostettiin. Sait sanat valmiina, voit muita ohjailla.

 Aika karttui, toiset mukaasi sait erilaisin kieroin keinoin.
Joku varttui porukastas pois, huusit sille ”älä, ei noin.”

Eerika, kultalusikkaa ei voi sun suustas pudottaa.
Eerika, jos oot peloissas, sä osaat faijaas odottaa.

Oot hyvä, oot hyvä, oot hyvä -  melkein.

Ja muut kulkee sun jäljessä, ois siitäkin hyötyä."

(Haloo Helsinki! - Eerika)

"Kun sua tervehdin, se myös hyvästin sisältää.Vaik' tyyni oon kuin aamu, mun mieli myrskyää.
Ilman vihaa mä koskaan, en voisi rakastaa. Kotini sieltä löysin, missä vieraan on maa.

Väkijoukossa mua kalvaa yksinäisyys. Viel' nuoreen vereeni on kirjoitettu iäisyys.
Kun kiihkosta huudan, teen sen kuiskaten. Kaiken uskon sinuun laitan, vaikka epäilen.

Nauraessani poskillain sä näet kyyneleen. Pyydän "jäisit tähän", salaa toivon että meet.
Yötä aina ikävöin, vaikka päivän lapsi oon. Pimeyden laskiessa kaipaan valoon."

(Jenni Vartiainen - Tuhannet mun kasvot)

"Isän kanssa kahden hiljaa aamukahvilla, äiti ei oo täällä, itken välitunnilla.
Todistukset kouraan, elämä on edessä. Mihin sitten mennään, mitä on nyt tehtävä?

Ehkä jossain huomisessa onkin kirkasta. Kameroilla muisti, tuijotan mun jalkoja.
Kun on vielä nuori, kaikkee pitää kokeilla. Elä, opi, koe, et myöhemmin ei kaduta.

Mä olen aina paikalla, mutta läsnä en. Se hymytön ja kai vaan niin kiittämätön.
Ja joku toinen varmaan tahtois olla tässä mun tilalla.

Mikään mitä teen ei ravista mua hereille. Asiat on hyvin, vaikken sitä ansaitse.
Sinä olet siinä, kaikkihan on kunnossa, enkä kerro mistään, kun en tahdo loukata.
Missä kohtaa muutuin hyvästä niin huonoksi. Kenen mukaan jäikään minun oma tahtoni?"

(Jenni Vartiainen - Kiittämätön)

"Kerro mitä nyt teen, toivon et varastetulle tavaralle sä löytäisit hyvääkin käyttöö.
En voi nostaa syytettä, ei mulla oo näyttöö.
Huomasko kukaan, voisko joku todistaa? Että osa mun sieluu nyt sun seinää koristaa.

Tää oli ensimmäisen asteen murha, niin raaka, sinuna mä pelkäisin,
kun taivaanporteilla vaaka punnitsee sun sydämen, se liikaa painaa.

Onko kukaan teistä nähnyt petoa?
Mä voisin lyödä vaikka vetoa, et se tänäänkin keskuudessanne kulkee,
uhrin valitsee, syliinsä sulkee.
Se näyttää upeelta ja suukottaa. Huumattuaan tytöt heitä puukottaa."

(Mariska - Murha)

"Sul on valtaa, peset mun mielen. Ns. totuus murtaa, mun kallon kuoren.
Ja keihäs rintaa vierellä valvoo, sisään tuikkaa, jos väärää palvoo.
Piiritetyt lattialla, suut pestään saippualla.
Ne ei nouse, ne ei huuda. Ne ei saanut siihen lupaa.
Älä katso, älä näy, älä kysy, älä käy. Niin on helpompi olla.

Ja mä oon lapsi, jonka kehto palaa. Mun maailmani vietiin multa salaa.
Sun sana kaikuu mun huomisessa,  kunnes syytön murtuu mielivankilassa.
Ja sä oot isä, se jota pelkään. Sun imartelu puukottaa mua selkään.

Neitsytrivi asennossa, ensimmäinen ylpeenä jonossansa.
Ei kauaa tuo ilo kestä, kun rauha karkaa sydämestä.
On aika tappaa, ei mikään pyhää. Sun vuoro alkaa, ole hyvä."

(Chisu - Niin on helpompi olla)

Enjoy, terveisin Shàto.

Behind blue eyes

Yli kahden viikon jälkeen, dataa ! Vissiin olen jälleen herännyt kiusaksenne.

Yritin kuvata toissapäivänä teille kaksi tuntia vblogia, mutta arvatkaa edes kerran, saanko sitä tänne asti, kiitos sekoilevan koneeni. Kertoilin siis PLUNKLOCKin keikasta ja muista jännittävistä temmellyksistä .. Mutta katsotaan sitä sitten myöhemmin, lauantain kunniaksi kirjoitan kuitenkin nyt !

Myönnän, etten ole hirveämmin suunnittellut tällä kertaa postausta, joten lähdetään fiilispohjalta kyläilemään kirjailijaotuksen päässä. Aloitetaan vaikka siitä mihin ensimmäisenä tänään heräsin mietittyäni saapuvaa kevättä ja sen lupaamia mahdollisuuksia.

Varmasti jokainen on saanutkin omalta osaltaan huomata ihmisillä olevan todella kevättä rinnassa ja niin se "kevät" on osunut vauhdilla tännekin. Kyllä, ymmärsit siis oletettavasti oikein - tämä nainen on löytänyt kaltaisen itselleen. Ylempänä olevan palasenkin sain tuossa viikko taaksepäin keskiviikkona Shunilta. Toivon syvästi, että juttu kestää pitkään nyt, koska en voisi enää tuntea itseäni tämän kokonaisemmaksi.

Siitä toiseen asiaan, nimittäin piilolinsseihin ! Kiitos Hipsun, käsissäni ovat sen lisäksi juliste ja nämä mainitut rakkaani. Kyseessä on Pinkyparadisen lellikkejä tällä kertaa, eli linkki piilareihin löytyy tästä: Klicks.

Diameter : 15.0mm
Water Content : 38%
Base Curve : 8.6mm
Life Span : 1 year disposal

.. Ja noi säilytyskotelot on aina ihan ylisöpöjä. ;w; Sattumoisin vielä violetit, noms. ♥ Tykkään kyllä kovasti, vaikka aika pitkälti tuon väriset silmät on omastakin takaa. Tulee todella ns. gyarumainen vaikutelma ainakin itselle noista.

Entä sinä, do you like?

Ye, yritän kirjoitella kohtapuoliin sitten lisää jostakin mukavasta aiheesta, kunhan pääsen jälleen bloggaamisen makuun. Tällä kertaa en painoita päitänne äkkiseltään enempää. Tai sitten kauhistelen mitä shittiä yhtäkkiä tuli kirjoitelluksi syvällisten ajatusten sekaan, krömh. No, toivottavasti en sentään. 

See ya lovers !
Rakkaudella Shàto.

"Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota."

3 tunnin yöunilla luodaan uskomattomia tekstejä, vai mitä? Abien hulinat on jälleen katsottu ja ajattelin illan alkajaisiksi kirjoittaa teille vihdoin postauksen, jota olen suunnitellut jo kohta kolmisen viikkoa (mutta haasteet vaativat veronsa.)

Kyse on aforismeistä. Innostuin etsimään niitä enemmänkin isän syntymäpäiväkorttia tehdessämme, joten keräsin ylös itseäni kiinnostavat ajatukset, jotka voisivat saada kenties teidätkin ajattelemaan hetkeksi asioita.

Well, say: "YES, YOU ARE!"

"Kaikki ovat tietämättömiä, vain eri asioista."
"Jos et välitä missä olet, et ole koskaan eksyksissä."

"Onko meidän pakko löytää aina ratkaisu? Emmekö voisi nauttia ongelmastamme jonkin aikaa?"
"Kun kaikki on sanottu ja tehty, on tullut sanottu paljon enemmän kuin tehtyä."

"Jos et osaa vastaanottaa, antamisesi on toisen hallitsemista. Päinvastoin, jos et osaa antaa, vastaanottamisesi jättää sinut tyhjäksi."
- Rollo May

"Voidakseen johtaa muita on oltava valmis menemään edeltä yksin."
- Harry Truman

"Ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään: Niihin, jotka saavat jotakin aikaan, ja niihin, jotka kulkevat jäljessä ja arvostelevat."
- Seneca



"Älä valitse rakkaudessa sitä, jonka kanssa pystyt elämään; valitse se jota ilman et voi elää."

"On parempi, että on rakastanut ja menettänyt kuin se, ettei ole koskaan rakastanut."
-Lordi Tennyson

"Kiire on sellainen ajanmuoto, jossa aika täyttää kaiken tilan."
"Ei koskaan kannata puhua paskaa, koska joskus saattaa joutua syömään sanansa."

"Olen mieluummin oikeassa kuin tulen presidentiksi." -Henry Clay


"Yksinkertaiset itsekkäät ihmiset ajattelevat vain aina itseään ja seuraukset ovat kielteiset. Viisaat itsekkäät ihmiset ajattelevat muita ja auttavat muita niin paljon kuin voivat ja sen seurauksena hyötyvät itse."
- Dalai Lama 

"Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota."
- Tove Jansson

"Kun työ on nautinto, elämä on ilo. Kun työ on velvollisuus, elämä on orjuutta."
- Maxim Gorki

"Kateutemme kestää aina pidempään kuin niiden onni, joita kadehdimme."
"Aterioi ystäväsi kanssa, mutta älä tee hänen kanssaan kauppaa."
"Elämä ei ole ne päivät, jotka ovat menneet, vaan ne päivät jotka muistamme."

"Ei ole tärkeää kuinka vanha olet, vaan kuinka olet vanha."
- Marie Dessler 



"Älä ota elämää liian vakavasti, et tule koskaan selviämään siitä hengissä."
"Kun iloitsee pienistä asioista, voi iloita usein."

 "Jokainen haluaa elää kauan, mutta kukaan ei halua tulla vanhaksi."
- Jonathan Swift

Näihin mietteisiin, odotan tapaamistamme seuraavaan kertaan !

Art is there! (Lavi Samako)

Tervehdi, kun astut sisään huoneeseen.

Tässä tämänpäiväinen tervehdykseni. Olenkin jo tänään ehtinyt jatkaa keskustelua ironisista blogimerkinnöistä, Haavistosta (aivan kuin kaikki eivät olisi kuulleet hänestä jo muutenkin) sekä Robinin Frontside Olliesta ! Viimeisen takia olinkin nauraa vartti sitten itseni kaivon pohjille, believe or don't ..

Puhutaan kuitenkin tällä kertaa hieman ylläseisovasta herrasta.

Sain kuvan jo varmasti viikko sitten, ups. Jotkut ovat nähneet sen myös Gallerian albumissani, missä herrani muotokuvalle heiteltiin kasa sydämiä ja kehuja sisältäviä kommentteja. Ja kyllä tämä sen kaiken oli ansainnutkin !

Mistä se sitten oikein lähti käyntiin? Lähetin Shunille toisinsanoen viestiä. Koska olin saanut esimakua hänen piirtämistään Gazettojen kuvista, en epäröinyt asiaani pyytää häntä piirtämään minulle tilaustyön. Ehdotin jopa maksua, mutta tämä nainen ei halunnut ottaa sitä vastaan. Joten eikun malleja luettelemaan.

.. Niin mitä malleja? Roolipelihahmojani. Koska olen harrastanut sitä jo kohta n. 7-8 vuotta, mutta en ole koskaan osannut luoda hahmoilleni kunnon 'kasvoja' omankäden taidoilla. Siksi halusin viimein toteuttaa sen. Tiettyjen ulkonäköpiirteiden ja luonnekuvauksien kautta päästiin voittoon.

Hän valitsi vampyyrin. En tarjonnut Shunille siis esimerkkikuvia. Tarjosin vain mielikuvan räikeän punaisista hiuksista, rehvastelevasta ja itsevarmasti luonteesta, laihuudesta ja kalpeudesta. Punaisista ja mustista vaatekokonaisuuksista, jotka ovat maksaneet maltaita. Tästä saakin siis miettiä, kuinka vaikeaa voi olla tarjota tälläisen perusteella kysyjälle hänen haluamaansa. Mutta sen kyllä sain kaikesta huolimatta.

18.01.2012 Shun:
"Mun käsi ja selkä huutaa jo armoa, MUTTAKU PIIRRÄN TÄSSÄ JUST HIENOINTA TYÖTÄ IKINÄ ILMAN MALLEJA. ;____; Tykkään jopa ite tosta ihan kauheesti, paitsi että se näyttää Aoilta... Paint tool SAI on maailman paras ohjelma. Noiden hiusten värittämisessä meni neljä ja puoli tuntia, ja ihossa puolitoista."

Sitten vielä sellainen paljastus, että heti kun saan tilaisuuden, ajattelin kehystää kuvan seinälleni. Mitäs pidätte? (;

No, Lavi Samako. Kuka hän on?

On kulunut luultavasti jo kolmisen vuotta kohta siitä, kun aloitimme roolipelaamaan ystäväni kanssa Tokyoo~ nimistä roolipeliä. Niin kauan on Lavikin ollut mukana kaikessa mitä olemme tehneet.

Lavi on siis Japanin kansalaisuuden itselleen ominut pojankoltiainen. Hänen isänsä Nito Samako on ollut puolivampyyri ja äitinsä puoliksi ihmissusi. Samoin Nito on ollut Japanin rikkain mies jo monia vuosia sen jälkeen, kun perhe on saapunut Espanjan kuumilta kaduilta kirsikankukkien keskelle.

Lapsia Samakoiden perheessä on ollut yhteensä seitsemän. Heistä yksi on kuollut (Shiroi), toinen kadonnut aikoja sitten (Yasu), kolmas lähtenyt ihmissusien keskuuteen ja kohonnut johtajaksi (Laoshi eli Shi) ja kaksoslapset (Laore ja Kirrito) ovat adoptoitu toiseen perheeseen heidän äitinsä kuoltua. Ainut nainen sen jälkeen on ollut Kirriton lisäksi heistä Kirra, mutta hän ei ole liittynyt koskaan olennaisesti tapahtumiin, joissa on tapeltu vain ihmissusien ja vampyyrien keskeisistä kiistoista. Lavi kulkee näiden kaikkien lueteltujen välissä 17 vuoden iällään.

Alunperinhän Lavi on ollut ihminen, mutta hänet on muutettu vasta vähän aikaa sitten vampyyriksi äkillisen sairauskohtauksen takia, johon hän oli kuolla. Muuttajana toimi tuolloin miehenalun kihlattu Chael Hailz, joka ensimmäisenä kiikutti rakkaansa vampyyrien taistelujoukkojen johtajan luokse, jota kutsutaan Hidezomaksi.

Sen jälkeen Lavista on muokkautunut se oma itsensä, jota hän ei ole ollut ennen. Ehkä jokainen ihminen ei enää kaadu hänen sänkyynsä, mutta viettelevyys ja tietty pirullinen viekkaus ei ole hävinnyt minnekään. Hän ei sääli, eikä ymmärrä paitsi jos kyse on hänen itsensä hyvinvoinnista. Niin voisi siis sanoa, että Lavi on ja tulee olemaan se itsekeskeinen paskiainen, mutta sitähän mekin usein olemme. Jos jollain vain voi ylipäätään rehvastella, sen tämäkin herra tekee enemmän kuin mielellään.

Kiitos loistavasta piirroksesta Shun ja kiitos lukemisesta, honey !

Ojennan sinulle nyt ansaitsemasi ruusun.

Miksi tämä kuvastaa sinua niin hyvin?

"Ciao a tutti."

First thing: 18? Mitä ! Lukijani, te olette lisääntyneet ! Ooh. Oikeasti, kiitos. ♥ Menin kyllä ihan sanattomaksi ensin, kun katselin tuota lukemaa vasemmalla. Mun tekisi mieli nyt keksiä teille jotakin hauskaa tän hyväksi, että olette olleet kiinnostuneita kirjoituksistani. :__D

Haluaisitteko siis toivoa jotakin? Kuvia, kyselyitä, postauksia, keskustelun avausta .. ? Jotakin oikeasti mukavaa tai mielenkiintoista mielestänne. Odotan erittäin innokkaasti, jos joku haluaisi avata suunsa tämän asian hyväksi, tervetuloa juttelemaan kanssani ! Ei tätä naista kannata pelätä, vaikka kirjoittaisin välillä kuinka vakavia tänne, heh.

               Second thing, my dear ..

Eli tottatosiaan. Kuinka moni tänään on kirjautunut IRC-Galleriaan? Tassu ylös nyt rohkeasti ! Itse tein vähän aikaa sitten siellä sellaisen "testin", kuin kerro 50 sanalla muutamasta valitsemastasi yhteisöstä. Koska olen kova selittämään asioita, en tietysti saanut niitä mahdutettua saman aiheen alle niin lyhyesti kuin olisi pitänyt. :'D

Päätin siis yrittää uudelleen, kopioimatta samaa vanhaa tekstiä blogistani. (Tunnen kirjoittavani nyt paremmin, eiku.) Halusin kuitenkin katsoa, miten paljon ajatukseni ovat siitä ajasta muuttuneet, samalla kun yritän muodostaa teille kivan postauksen ja mahdollisimman selkeää tekstiä.

Valitsin omista Galleria yhteisöistäni seuraavat ..

 1. Live fast, party hard, die pretty. 

Viime vuosina tämä toive ja elämänkuva on korostunut maailmassani huomattavalle sijalle, jonka olen kuvitellut olevan se ainoa ja oikea asiahaara kaikkeen mitä teen. Mielestäni elämässä pitää kärsiä nopeasti ja nauttia hitaasti. Ja koska kaikilla on vain yksi sydän ja yksi pää, niitä ei pidä antaa kenen tahansa kusipään käytettäväksi. Kuten meillä nuoremmalla sukupolvella on tapana sanoa. Olen myös halunnut kuolla nuorena, jotta en kasvaisi aikuiseksi. Vastuu ja rajat eivät kuulu siihen, mitä elämältäni tavoittelen.

2. Ole sellainen kuin olet.

Jokaisen kuuluu löytää oma tyylinsä ja tapansa käsitellä asioita muiden mielipiteistä välittämättä. Kaikkia ei voi miellyttää, jonka varmasti kaikki tietävät varsin hyvin, joten miksi pyrkiä siihen? Massan mukana voi tietysti soljua elämänsä, mutta jos haluat itsestäsikin jäävän edes jotakin historiaan, toteuta itseäsi, koska kukaan muu ei tee asioita samalla tavalla kuin sinä. Yhtä ihmistä ei voi ylipäätään olla kahta. Ole myös ylpeä siitä millaiseksi olet syntynyt, koska vain siten voit tyydyttää itsesi ja muut kaikkein täydellisimmällä tavalla mitä tiedät.
 

3. Pää kii, tuu ite koittaa.

Älä päde siellä koko ajan. Ininäsi ärsyttää! Kun jotain alkaa itse kokeilemaan pätemisensä jälkeen, se saattaa olla yllättävän vaikeaa toteuttaa jokin asia. Siksi usein itsekin olen vain hiljaa, jos en tunne ihmisiä. En pyri luomaan heistä tiettyä kuvaa tyylin, eletapojen tai puheiden perusteella, vaan avaan suuni vasta, kun olen edes puoliksi täysin varma jostakin. Ei, en ole siis ujo, kuten useimmat ihmiset väittävät - päinvastoin. Mutta sitä mahtaa olla vaikea uskoa vai mitä mieltä olette? 

4. Inhoan nukkua yksin.

Yhä useammille hellyydenkaipuu, pelot ja itku iskevät yön saapuessa pimeisiin huoneisiimme. Silloin se saapuu usein myös sydämiimme, vallaten sen kokonaan. Pimeä kuvastaa epätoivoa, vaikka jotkut saattavat väittää sitä kauniiksi ja eniten ihailemakseen ajaksi. Silti se myös valvottaa yön pikkutunteihin asti, kunnes aurinko nousee ja on turvallinen aika viimein nukahtaa. Myönnän olevani yksi heistä, joille kaikki alkaa painamaan juuri yöllä päälle. Valvon silti aina yli rajojeni, antaen sen kaivautua sieluni syvimpiin nurkkiin ja pysyä siellä, jotta voisin itkeä itseäni uneen. Tarvitsen seuraa, en pysty nukkumaan yksin. Jonkun jolle puhua, jonkun jota halata.

- Sháto

Mitä on ihmisyys?

Desucon Frostbite raportin vastapainona pohdintaa ihmisyydestä.

Ensimmäisenä .. Blogger haluaa kiusata mua nyt erittäin lujasti. Se ei laita mitään tekstiä siihen väliin, mihin pitäisi ! Aletaan siis pohtia nyt yhdessä millaista on olla ihminen tässä karussa, kylmässä maailmassa.

Monet laulut kertovat siitä ja sitäkin useammat rakkaudesta. Onko ihmisyys siis rakkautta, koska usein ei lauleta vihasta ja katkeruudesta, mitä koemme paljon useammin kuin tuota ohimenevää tunnetta, joka saa meidät ihmettelemään olemassaoloaan kerta toisensa jälkeen?

Se saapuu yllättäen, eikä siihen tarvita sanoja vaan toisen ihmisen läheisyyttä ja aitoa hymyä, joka ulottaa silmiin asti eikä vain huulille. Vaikka toisaalta, jälkimmäisessäkin tapauksessa se sokaisee ihmisen niin rajusti, ettemme erota niitä toisistaan ennen kuin on liian myöhäistä.

 .. Niin, aivan. Jokainen tarvitsee kuitenkin jonkun, joka nostaa jaloilleen, kun asiat eivät ole hyvin. Jokainen tarvitsee jonkun, jonka kanssa jakaa itsensä, mutta kaikki eivät siihen pysty. Meitä on niin paljon ja niin moneen lähtöön, että sitä on vaikea käsittää. Joku saattaa löytää myös sielunsiskonsa, mutta merkitseekö se paljoakaan, kun on kyse omasta elämästämme?

Tosiasiassamme leikittelemme keksimillämme sanoilla joka päivä, annamme niiden hyppiä iloisessa puutarhassaan sinne tänne, kasvaa uudelleen ja lopulta kun sen aika tulee, repäisemme sanoiltamme niiden juuret pois, jotta emme olisi vastuussa niiden kehittymisestä loppuelämäämme.

Ja kaikille sanoilla pyrimme ajattelemaan omaa etuamme. Kerromme rakastavamme jotakuta, että saisimme osaksemme onnea. Kerromme kaipaavamme jotakuta, jotta saisimme seuraa. Kerromme vihaavamme ihmisiä, jotta emme saisi ainakaan sitä tiettyä persoonaa lähellemme enää koskaan.

Mutta kaikki ne ovat vahvoja sanoja, eivätkä ne kuihdu pois niin vain. Koska kuin puutarhojemme kasvit, me kylvämme sanoja toisien ihmisten mieliin kuin siemeniä maan sisälle. Ne pysyvät siellä ja kasvavat esiin väkisinkin kevään tullessa. Niiden taistelu ei pääty koskaan, vaikka toisen kasvualusta romahtaisi eikä se pystyisi enää kasvattamaan uutta meidän nähtäväksemme.

Ja miten ironista onkaan, että sama taistelu jatkuu niin kauan, kun pienintäkään palasta lihaa tai luuta meistä ei ole enää olemassa? Ei nimittäin ole ehkä väärin käyttää ihmisyydestä puutarhamaista vertauskuvaa, koska kuitenkin loppujen lopuksi myös konkreettisesti maadumme, sulaudumme osaksi sitä mistä olemme tulleetkin. Maata, kasveja. Kasvamme niitä kehommekin avulla, niinkuin koko elämämme aikana muutenkin teemme.

Kuitenkin kaiken pääpointti on, ettei kukaan ihminen ole itsestäänselvyys. Puhumme unelmista ja asioista, jotka haluamme toteuttaa ennen kuolemaamme. Mistä sitten tiedämme, milloin se saapuu viemään meistä jonkun pois? Emme tosiasiassa mistään. Kenen tahansa loppu voi olla aivan sekunneista kiinni ja se voi olla joku läheisistämme, ystävistämme tai puolitutuista rakkaistamme. Se voi yllättää jopa meidät itse, jolloin ei ole enää aikaa miettiä, mitä voisin tehdä, jos kuolisin viikon päästä.

Kaikki vain eivät saa tilaisuutta tietää siitä etukäteen. Siksi jokainen päivä pitäisi elää kuin se olisi viimeisemme, nauttia tuskan keskelläkin ja iloita pienistä asioista, joita elämässämme on. Meidän pitäisi rakastaa, vihata, nauraa, hymyillä, kokea ja tuntea kaikin tavoin kaikki uusi ja vanha mitä tiedämme ja opimme elämämme aikana. Siksi me elämme pitkään - jotta oivaltaisimme, mitä elämä ja ihmisyys todella ovat.

Mutta tietenkin monia myös alkaa tässä vaiheessa varmasti mietityttämään, että nauttisiko elämästään todella sittenkään, jos saisi etukäteen tietää kuolevansa? Mitä kuolemaantuomitulle ihmiselle todella voisi sanoa? Olisiko kuolemaantuomittu iloinen ja tunteva ihminen, joka saisi kaiken mitä haluaisi ja pitäisi sitä merkityksellisenä? En jaksa uskoa sitä, koska on raaka tosiasia, että tieto lisää tuskaa.

Kaikenlisäksi uskon, että sellaiselle ihmiselle kukaan ei uskaltaisi antaa itsestään enää tuolle kuuluvaa osaa - koska pelkäisi vain menettävänsä tämän minä hetkenä hyvänsä ja jäävänsä yksin. Kukaan ei haluaisi tarttua sellaiseen tilaisuuteen, niin karua kuin se onkin.