Kauniiden sanojen, joista kaunokirjallisuus on saanut alkunsa, tarkoituksena on sekoittaa sen kuviota, mikä kerran on todettu olemassa olevaksi. Suvisten teiden laitojen käärmeet pakkasella luovat nahkansa ajatuksiensa mukana uusiksi. Riimit ja rivitykset ajelehtivat sinne tänne, eikä millään tarvitse olla tarkoitusta, vaikka kaikki sitä loputtomasti etsivät.
Maakunnassa todetaan, että voi olla, mutta voipa olla olemattakin ja sen päälle nauretaan kiusaantuneesti. Ilahtuneet sävelet menettävät itsensä ilmalle, kun saapuessaan toisenlaisiin vastaanottimiin niiden merkitys muuttuu täysin uudeksi maailmaksi. Muovautuu osaksi kokonaisuutta, joka on kaikille muille yhtä suljettu kuin sairaala, jonka ovista ei pääse ulos eikä sisälle edes omasta päätöksestään.
Silmien kiertoradat nousevat nuorempaan ja hetki singahtaa matkaansa kauas todellisuudesta. Ymmärrys valttikortteista pienin. Pitää olla ajantasalla ongelmassa, jossa ei ole ongelmaa, kun toisin sitä tutkailee: "Hänen pelastuksensa elämän karuutta kohtaan ovat fantasiat."
Fantasioiden orjana ilomielin itseään pitävä ymmärtää kylmän realismin. Ymmärrys elämän kiertokulusta saa uuden merkityksen kuin vapaaksi kerran vankilastaan päässeellä eläimellä, todellisuuden kurimusten armoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti